Kentänhoito tiedottaa - valmiina talveen

Artikkelissa kerrotaan kentänhoidon ajankohtaisista asioista ja tulevista hoitotoimenpiteistä.

13.12.2024

Viimeiseksi aukiolopäiväksi kaudelta 2024 näyttää jäävän 3.12.2024. Kentällä on 13.12.2024 tilanteessa noin 6cm lunta ja maapohja hieman jäässä. Kaikki pakolliset talveen valmistavat työt saatiin tehtyä suunnitellusti.

Kentän sähköistyksen liittyvät kaapeloinnit saatiin tehtyä osittain. Kaapelitöitä jatketaan viimeistään keväällä.

Huoltohallin yhteyteen valmistui loppuvuoden aikana katos, johon saadaan talvikaudella golfautoja suojaan ja lataukseen. kesäkaudella katos toimii mm. lannottteiden ja siementen varastona.

Kentällä on 6cm lumipeite ja maa on jäätynyt noin 3cm syvyydeltä.

Joulukuun alun lumimyrsky katkoi runsaasti suuria oksia.

Huoltohallin uusi kylmäkatos.

Kaapelitöitä Meren 9. väylällä.

2.12.2024

Viheriöiden talveen valmistavat ilmastukset on saatu tehtyä kauttaaltaan. Viheriöt jyrättiin ilmastuksen jälkeen.

Meren 17/14 väylillä sekä rangen ja 9 väylän laidoilla on kaivuutöitä, jotka liittyvät sähkökaapeleiden asennukseen.

Kenttä on kuivunut sateiden loputtua varsin hyvin. Rönnäsissä satoi 22.-24.11. noin 50-60cm lunta, joka suli pääosin pois muutamassa päivässä. Osassa bunkkereista on edelleen vettä. Väylät ovat kuvia ja golfkengillä pärjää kierroksella hyvin.

19.11.2024

Viheriöiden ilmastukset saatiin tehtyä loppuun Merellä maanantaina 18.11. Puiston osalta ilmastamatta on enää kaksi viheirötä, jotka tehdään joko tiistaina 19.11. tai kun sää sallii. Ilmastukset ovat tärkeitä viheriöiden talven kestävyyttä ajatellen. Mm. viheriön pintaan mahdollisten sateiden myötä kertyvä vesi pääsee avoimien reikien kautta pois maan pinnalta.

Syyskuun lopulla tehdyt holkitukset palvelevat niin ikään myös talvehtimista.

14.11.2024/ 15.11.2024

Viheriöiden talveen valmistavat ilmastukset on aloitettu Puisto-kentällä torstaina 14.11.2024. Ilmastus jatkuu Puistossa perjantaina 15.11. Perjantaina ilmastetaan myös Meren viheiröt 15-18. Sääennuste on muuttunut viileämpään suuntaan seuraavalle viikolle, jonka takia hoitotyötä aikaistetaan. Viheriöt jyrätään ilmastuksen jälkeen.

Meren viheiröiden ilmastusta jatketaan maanantaina 18.11. Kaikissa töissä säävaraus.

12.11.2024

Väylien talveen valmistava ilmastus (peliä häiritsemätön umpitappi) jatkuu. Meren valmistuttua siirrytään Puiston väylille. Mikäli kentän pinta pysyy sulana, jatketaan väylien ja raffien hoitotöitä joulukuun alkuun saakka, jolloin umpitappi on vaihtunut holkkiin, joka näkyy pelaajille hiekkaisina (pötkkäinä" väylän pinnalla. Umpitapilla tehtävässä ilmastuksessa päästään syvemmälle, joka parantaa juuriston hyvinvointia kun taas holkin avulla saadaan poistettua maan pintaa tiivistävää kuitua.

Merellä kaapelointitöitä

Meren 10-18 väylillä suoritetaan kaivuutöitä sähkökaapelin asennusta varten. Kaivuutyö etenee 17. keltaisen tiipaikan vierestä raffialuetta pitkin kohden 14. tiipaikkaa. Sähköä tarvitaan myöhemmin mm. 15. väylän mäkiauton lataamiseen ja mahdollisten robottileikkureiden latausasemia varten.

Myöhemmin marraskuun lopulla kaapeloidaan väylän 1-9 siten, että kaapeli viedään todennäköisesti rangen sivua pitkin kohden 9. väylän tiipaikkaa.

6.11.2024

Kentät ovat normaalisti avoinna 6.11. alkaen. Ohut lumikerros on sulanut kentältä kauttaaltaan. Viheriöt avattiin lumesta jo maanantaina 4.11, jolla ehkäistiin kasvitautien leviämistä lumen alla märillä viheriöillä.

Meren 10-18 väylien kaapelointi aloitetaan joko vielä loppuviikon aikana tai viikon 46 (11.11.-) alussa. Kaapeli vedetään Meren 14. väylän tiipaikan takana olevalle WC-rakkenukselle ja siitä kohden 15. väylän vanhoja tiipaikkoja, jonka avulla myös "mäkiauto" saadaan ladattua jatkossa paikan päällä. Kaikista kaapelityöhön liittyvistä jäljistä vapautuminen iman rangaistusta.

Golfautot ovat käytössä rajoitetusti: käyttö toistaiseksi vain terveydellisin perustein.

1.11.2024

Kenttä on viikonloppuna 2.-3.11. suurella todennäköisyydellä kiinni kentälle sataneen lumen vuoksi. Edellisen kerran taukoa pelaamisessa oli huhtikuun alkupuolella.

Lokakuun viimeisellä viikolla on korjattu ja uusittu Meren väylän 15. sadevesien poistoputki. Runkoputki tuotiin 14. viheriön edestä vesiesteeseen. Viheriön edessä käytettiin siirtonurmea eikä pelaamiseen vaikuttavia jälkiä enää näy.

Meren 13. väylän tiipaikkojen polkua uusittiin, jonka myötä golfautolla on nyt pääsy myös toiselle keltaiselle tiipaikalle.

Väylien ilmastus umpitapailla on käynnisssä ja työ edistyy noin väylä/ päivä tahtia.

Meren 13. tiin polun pidennys käynnissä.

21.10.2024

Kenttien kastelujärjestelmä tyhjennetään tiistaina 22.10.2024. Tyhjennyksen myötä kentän vesikäyttöiset WC:t suljetaan. Jatkossa käytössä ovat kenttä-WC:t Meren väylillä 7 ja 14/15. Puiston parkkialueella oleva WC-rakennus on toistaiseksi normaalisti käytössä.

Tiipaikkojen ilmastukset on saatu valmiiksi.

Heinän kasvu on käytännössä pysähtynyt, jonka takia leikkuita tehdään enää vain tarpeen mukaan. Robotit leikkaavat vielä toistaiseksi väyliä, sillä ne leikkuun yhteydessä poistavat hyvin myös kastetta.

Kastelujärjestelmän tyhjennys käynnissä Puistossa.

14.10.2024

Meren 10-18 väylien viheriöiden ilmastus aloitettiin maanantaina 14.10.2024. Työ keskeytyi sateen vuoksi ja sitä jatketaan tiistaina 15.10.2024, jolloin pelataan niin ikään yhdistelmäkenttää Meri 1-9 + Puisto. Golfautot käytössä.

11.10.2024

Maanantaina 14.10. suoritetaan huoltotöitä Meren 10-18 viheiröillä, jolloin pelataan Meri 1-9 + Puisto. Huoltotyö kesto riippuu säästä ja maan kosteudesta. Huoltotyötä jatketaan tiistaiaamuna lähinnä hiekan levityksen ja verkotuksen osalta mikäli tarve.

Puiston 4. ja 5. väylien välissä uusitaan siirtonurmialueen kastelujärjestelmää ja samalla alue kunnostetaan myöhemmin uudelleen.

10.10.2024

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä on satanut runsaasti vettä, lähes 50mm. Golfautot ovat pois käytöstä torstain ja perjantain. Tilannetta tarkastellaan päiväkohtaisesti. Nykyisen ennusteen mukaan autoja voi käyttää jälleen lauantaista 12.10. alkaen.

7.10.2024

Maanantaina 7.10. suoritetaan huoltotöitä Meren 1-9 viheriöillä, jolloin pelataan Meri 10-18 + Puisto.

Viheriö holkkien poiston jälkeen.

Seuraavan aamun hiekoitus, jolloin siilosta kuivana saatu hiekka levittyi hyvin pintaan ja holkin reikään.

2.10.2024

Puiston viheriöiden holkitus saatiin tehtyä valtaosin suunnitellusti maanantaina 30.9. Viimeisten viheriöiden hiekoitus tehtiin loppuun tiistaina 1.10.2024. Työvaiheista viheriöiden holkituksen aikatauluttaminen on ennakoitavissa parhaiten. Hiekan levityksen ja verotuksen osalta heinän kosteus vaikuttaa huomattavasti aikatauluun. Hiekkaa ei voi myöskään ennalta levittää, sillä se imee maasta kosteutta ja ei märkänä levity halutusti holkkeihin. Tämän takia työvaiheet voivat joidenkin viheriöiden osalta venyä seuraavaan päivään.

Pyrimme tiedottamaan mahdollisista pelaamisen vaikuttavista muutoksista kotisivuilla.

Meren holkitus
Meren 1-9 väylien holkitus on tarkoitus tehdä maanantaina 7.10, jolloin pelataan Meri 10-18 + Puisto.

Meren 10-18 väylien holkitus on aikataulutettu maanantaille 14.10, jolloin pelataan Meri 1-9 + Puisto.

Mahdolliset sateet, yöpakkaset tms voivat siirtää tai aikaistaa hoitotöitä.

Golfautot
Golfautot ovat toistaiseksi normaalisti käytössä. Päiväkohtaisista käyttörajoituksista tiedotetaan kotisivuilla. Auton käyttäjän tulee myös itse tarvittaessa varmistaa auton käyttö ennen pelaamista.

Golfautoa tulee kuljettaa syksyllä erityistä huolellisuutta noudattaen. Kentän märkiä kohtia tulee vältää ja autoa ajaa pääosin karheikoissa. Varoetäisyys viheriöistä ja tiipaikoista korostuu.

Väylien hiekoitus
Väylähiekoitus on saatu tehtyä valmiiksi. Hiekka on ensimmäiseksi tehdyillä väylillä painunut jo kokonaan maanpintaan eikä häiritse enää peliä. Viimeiseksi tehdyllä väylällä (Meri 13.) hiekka näkyy vielä jonkin verran. Siirtosäännöstä ja lyöntialustojen käytöstä tiedotetaan klubilla slopetaululla.

Mahdollinen yöpakkanen vaikuttaa kentän avaamiseen.

Viheriöiden holkituskone

27.9.2024

Golfautot: sateiden myötä golfautojen käyttöä tarkastellaan päiväkohtaisesti.

Pe 27.9. - su 29.9. golfautoja voi käyttää ainoastaan terveydellisistä syistä. Ma 30.9. alkaen golfautot normaalisti käytössä.

Viheriöiden ilmastus
Viheriöiden ilmastus aloitetaan säävarauksella Puistosta maanantaina 30.9.2024. Ilmastuksen myötä Puisto on suljettu maanantaina. Huom mahdollinen sade tms. siirtää hoitotyötä.

Meren osalta ilmastus on suunniteltu viikolle 41 (7.10. alkaen). Tiedotamme tästä tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Puiston pelioikeudet
Puiston pelioikeudet ovat 30.9. alkaen voimassa molemmilla kentillä.

22.9.2024

Syksyn pelaaminen ja yöpakkanen
​​​​​​​Syyskauden ensimmäinen pakkasaamu koettiin sunnuntaina 22.9.2024. Pakkanen ei vielä häirinnyt kentän avaamista, sillä kastelujärjetselmän ollessa käytössä, voidaan sitä hyödyntää huurteen poistossa, kun pakkasta on vain hetkellisesti ja korkeintaan muutamia asteita.

Jäätyneellä heinällä ei tule pelata. Myöskään harjoitusviheriöitä ei tule tällöin käyttää. Tiedotamme mahdollisista viivästyksistä kentän avaamisessa kotisivuilla aamulla heti tilanteen selvitessä.

Golfautojen käyttö
Golfautot ovat toistaiseksi normaalisti käytössä. Huomioithan, että runsaat vesisateet voivat mahdollisesti vaikuttaa auton käyttöön. Tiedotamme golfautojen käytöstä niin ikään kotisivuilla.

Golfautoa tulee syksyllä ajaa erityisen varovasti. Esimerkiksi Meren 3. väylän keskeltä 150m kohdalta ei tule ajaa lainkaan vaan kiertää autolla joko väyläbunkkereiden välistä tai metsäsaarekkeen takaa. Sama koskee Meren 5. väylää noin 200m kohdalta, jossa autoa tulee ajaa mahdollisimman pitkälle karheikossa väylän "ylälaidalla".

16.9.2024

Meren ja Puiston väylille suoritettava hiekoitus on edennyt suunnitellusti. Tekemättä on enää muutamia väyliä, jotka tehdään loppuun sään salliessa.

Miksi hiekoitetaan nyt?
Rönnäsissä väylien hiekoitus on tehty jo pitkään syksyllä, kun heinä vielä kasvaa. Näin hiekka saadaan nopeammin maan pintaan pois väylän pinnasta peliä häiritsemästä. Toinen vaihtoehto olisi tehdä hiekoitus kevättalvella lumen päälle. Tämä vaatii sen, että maa on kunnolla roudassa, joka ei toteudu läheskään joka talvi. Hiekka myös jää maan pintaan pitkäksi aikaa keväällä, ennen kuin heinä alkaa kasvamaan.

Hiekka verkotetaan levityksen jälkeen. Hiekkaa levitetään aamusta alkaen ja harjaus päästään tekemään vasta kasteen kuivuttua kunnolla, jolloin on mahdollista, että saman päivän aikana tehdyt väylät ovat varsin hiekkaisia.

Hiekoitetuilla väylillä on voimassa siirtosääntö (mailan mitta). Niillä voi käyttää myös lyöntialustaa, joita on saaavilla Meren 1. tiin lähtöpaikalta.

2.9.2024

Edellisellä viikkola viheriöille tehtyjen kylvöjen ja ilmastusten (pieni umpitappi, 12mm) jäljet ovat suunnitelusti hävinneet pinnoilta.

Meren väylien hiekoitukset alkavat maanantaina 2.9, jolloin tehdään väylät Meri 8. ja Meri 10. Hiekoituksia jatketaan loppuviikosta, jolloin tarkoitusena on tehdä 2 väylää lisää. Väylille levitetään hiekka ja ne verkotetaan levityksen jälkeen. Hiekka painuu väylän pohjalle muutamissa päivissä, kun työ päästään tekemään kuivalla säällä ja vielä hyvin kasvavalle väylälle.

Uusi robottileikkuri
Meren väyliä 1, 2 ja 3 leikkamaan on asennettu Husqvarnan robottileikkuri torstaina 29.8. Kerääämme syksyn ajan kokemuksia leikkurin toiminnasta ja leikkuujäljestä.

Husqvarnan Ceora-robottileikkuri työssä Meren 2. väylällä.

Meren 2. väylä, jonka leikkuun hoitaa syyskuussa Husqvarnan robottileikkuri.

Meren 8. väylä hiekoituksen kaikkien työvaiheiden jälkeen (hiekan levitys, verkotus x 3, kastelu).

Hiekan levitys käynnissä Meren 10. väylällä. Huomaa viereinen kuva, jossa lopputulos työn valmistuttua. Heinä kasvaa vielä erittäin hyvin, jolloin hiekka painuu nopeasti ruohon pohjalle.

26.8.2024

Range suljettu maanantaina 26.8.2024 aamulla noin 09.30 saakka rangen leikkuun takia.

Meren väylien 10-18 viheiröiden kylvöjä jatketaan niin ikään maanantaina 26.8. Viheiröt 13, 15, 16, 17 ja 18 kylvetään ja tappi-ilmastetaan (pieni umpitappi). Hoitotyön jälkeen viheriöt jyrätään. Tapituksen jälki ei näy pelaajalle hoitotyön jälkeen. Kylvöjäki näkyy joitakin päiviä pitkittäisviivana viheriön pinnassa.

Torstaina 22.8. tehdyt kylvöt eivät enää juurikaan näy pinnoilla.

Viheriöiden kylvöjä jatketaan tiistaina 27.8.2024 Meren 1-9 väylillä.

22.8.2024

Meren viheriöille on suoritettu hoitotoimenpiteitä.

Meren viheriöt 10, 11, 12 ja 14 on kylvetty torstaina 22.8.2024. Kylvöjälki näkyy pitkittäisurana (10. viheriöllä ristiinkylvö näkyy salmiakkikuviona). Kylvetyillä viheriöillä oli jonkin verran kasvitaudeista aiheutuneita heikkoja kohtia. Tämän lisäksi kylvöjen avulla saadaan vahvistettua Rönnäsin päälajikkeen kasvua ko. viheriöillä. Kylvöjälki näkyy pelaajalle joitakin päiviä.

Viheriöt 7. ja 17. on piikitetty ja hoidettu kasvitauteja vastaan. Piikityksen vaikutus pelaamiseen on erittäin vähäistä.

Hoitotoimenpiteitä jatketaan viikolla 35, jolloin nyt tehdyistä hoitotoimepiteistä aiheutuneet jäljet ovat hävinneet.

Meri 11. viheriö

Meri 14. viheriö

Meri 10. viheriö

9.8.2024

Meren viheriöt on ajettu tiistaina 6.8. ns. tähtiterillä, joka parantaa myöhemmin leikkuujälkeä. Viheiröille on levitetty suoja-aine kasvitauteja vastaan viikon 34 lopulla, jota on tehostettu uudella ruiskutuksella viikolla 35. Vaikutus näkyy osalla viheriöistä ruskean sävyisinä kohtina heinässä.

Meren 4. väylän entisen väyläbunkkerin täyttö on saatu valmiiksi ja alueelle on istutettu karheikkoheinä. Entisen bunkkerin alue on vielä toistaiseksi korjauksen alaista aluetta ja merkitty sinisellä tolpalla.

Jälkien korjaaminen
Viheiröiden ollessa hoitotöiden ja sateiden jälkeen pehmeät, jää niille myös helpommin alastulojälkiä pallosta. Jäljet tulee aina korjata. Huomaathan myös, että jälki voi löytyä aivan viheirön edestä, vaikka pallo olisikin keskellä viheirötä. Korjaamattomiin jälkiin iskevät helposti kasvitaudit.

Viheriön reiästä huolehtiminen
Nykyiset säännöt sallivat puttaamisen lipun ollessa paikallaan reiässä. Pallo tulee tällöin poistaa reiästä erityisen varovaisesti, jotta kupin reuna ei vahingoitu. Palloa ei tule poistaa nostamalla sitä lipputangon avulla.

Pytyleikkuun työjälki väylällä.

24.7.2024

Merellä suoritetaan väylien pystyleikkuuta heinäkuun loppupuolelta alkaen. Väylät pystyleikataan, hiekoitetaan ja harjataan. Hiekoitusta tehdään sään mukaan ja viikon aikana tehdään 1-2 väylää. Heinän kasvun ollessa hyvää, peittyy hiekka nopeasti ruohon alle. Hiekoituksen alkavat aikaisintaan viikolla 31 (29.7. >).

Useampana syksynä kaikkia väyliä ei ole päästy hoitamaan siten kun on ollut suunniteltu johtuen väylän märkyydestä. Hiekoitusten aloittaminen ajoissa varmistaa sen, että kaikki väylät päästään hoitamaan kunnolla. Hiekoituksen haitta pelaajalle jää myös pienemmäksi, kuin syksyn hiekoituksessa.

Meren 4. väylän väyläbunkkerin täyttö on käynnissä. Bunkkeri muutetaan ruohobunkkeriksi, joka on repair-aluetta siihen saakka, että raffiheinä saadaan kasvamaan riittävästi.

17.7.2024

Viheriöt ilmastetaan pienellä 8mm umpitapailla, joka ei vaikuta pelaamiseen. Viheiröt leikataan ja jyrätään ilmastuksen yhteydessä.

10.7.2024

Puiston vesipiste sekä vesikäyttöinen WC väylällä 7. ovat jälleen normaalisti käytössä.

24.6.2024

Meren viheriöt ilmastetaan pienillä 8mm umpitapeilla tiistaina 25.6.2024. Viheriöt jyrätään ilmastuksen jälkeen eikä hoitotyö vaikuta pelaamiseen lainkaan. Ilmastuksella saadaan parannettua viheriön läpäisevyyttä ja tihennettyä kasvua.

17.6.2024

Meren 3. väylällä parannetaan salaojitusta väylän alussa maanantaina 17.6.2024.

Ennusteen mukaan sää jatkuu aurinkoisena ja kuivana. Kentällä sadetetaan väyliä tarvittaessa myös päivällä. Tutustu ajankohtaiseen infoon toimistossa ennen kierrosta.

Puiston 7. viheriön etubunkkeri korjataan ja muotoillaan uudelleen. Bunkkerin laita on aiemmin mennyt aivan puolun vieressä, jonka myötä tien reunasta on irronnut irtokiviä esteeseen. Uudelleen muotoilulla bunkkeri siirtyy hieman kauemmaksi tiestä. Samalla bunkkerin etureuna pinotaan. Työ kestää muutamia päiviä.

Puiston 7. väylän bunkkeri lähes valmiina.

Bunkkerin uudelleen muotoilu käynnissä.

10.6.2024

Puistossa suoritetaan kentänhoitotöitä viheiröillä tiistaina 11.6.2024. Viheriöt mm. pystyleikataan, kylvetään ja hiekoitetaan. Puisto-kenttä on suljettu tiistaina noin klo 14.00 saakka. Tehostetun hoitotoimenpiteen tarkoituksena on parantaa Puiston viheriöiden pintojen pelattavuutta.

Merellä on päästy viimeistelemään uusia tiipaikkoja. 11. ja 16. on saatu muotoiltua ja kylvettyä. 18. väylän tiipaikka pyritään viimeistelemään vielä viikon 24. lopulla.

Meren viheiröt ovat parantuneet nopeasti viikolla 23. tehdyn kevyen ilmastuksen jälkeen. Pinnat ovat pääosin jo kesäkuntoisia. Leikkuukorkeus on tällä hetkellä 3,2mm.

Vesitilanne on hyvä ja kastelujärjestelmä & pumppaamo toimivat normaalisti.

Saimme 4kpl uusia golfautoja ja myös uuden kumppanin

Meren uusien tiipaikkojen viimeistelyä

puiston viheriöiden tehohoito

meren viheriöt kesäkunnossa. siirtosääntö poistuu perinteisesti juhannuksena.

2.6.2024

Vesitilanne
Meriveden pinta on noussut ennustetusti ja kasteluvettä on käytössä normaalisti. Sadetukset ovat väylillä päällä tarvittaessa myös päivisin.

Pumppujen normaalin toiminnan varmistamiseksi joudutaan tekemään myös jatkuvaa huoltotyötä. Sadetuksen ollessa jatkuvassa käytössä kerää pumppu veden mukana myös ylimääräistä tavaraa, kuten puun paloja, kaloja ja jopa yhden käärmeen, joka saatiin pelastettua huoltton yhteydessä.

Viheiröiden ilmastus tiistaina 4.6.
Meren viheiröt ilmastetaan tiistaina 4.6. ohuella 8mm umpitapilla, joka ei vaikuta pelaamiseen lainkaan. Ilmastus parantaa viheirön läpäisevyyttä ja tihentää kasvua. Puiston viheiröillä ilmastus aloitetaan sään sallisessa jo maanantaina iltapäivällä.

Pumppukaivon huoltoa.

Kasteluvetenä käytetään osittain murtovettä, jota pumpataan kastelualtaaseen tarpeen mukaan.

Kenttätilanne 30.5.2024

Kenttien väylille ja viheriöille on levitetty kostutusaine, jonka tarkoitus on suojata kasvia kuivumiselta. Kasvi myös toipuu noepammin kuivuudesta, kun ilma viilenee ja kasvi saa kosteutta. Viheriöillä suoja-ainetta on käytetty jo useita vuosia, väylillä ja tiipaikoilla sitä kokeiltiin ensimmäistä kertaa kaudella 2023.

Vesitilanne
Pitkään jatkuneesta kuivuudesta johtuen sekä meriveden pinnan olessa alhaalla, joudutaan kentän sadetusta painottamaan viheriöihin, joita kastellaan normaalisti. Väyliä kastellaan käytettävän kasteluveden mukaan. Sadetus suoritetaan pääosin öisin, jolloin vesi imeytyy parhaiten. Väylien sadetusta joudutaan suoritetaan tarvittaessa myös päivisin.

Vesitilanteen pitäisi parantua kesäkuun alkupäivinä meriveden pinnan noustessa.

Leikkuut
Viheriöitä leikataan normaalisti (5 kertaa viikossa). Väylien ja karheikkojen leikkuita tehdään toistaiseksi tarpeen mukaan.

Viheiröiden ilmastus
Viheriöt ilmastetaan kesäkuun alkupuolella, kun sää viilenee. Ilmastus tehdään peliä häiritsemättömällä umpitapilla (8mm), joka ei näy työn jälkeen pelaajalle juuri lainkaan.


Kenttätilanne 05/2024

16.5.2024

Kastelujärjestelmä

Kentän kastelujärjestelmä toimii normaalisti ja veden saannissa ei ole ongelmia. Kevään aikana on tapahtunut muutamia putkirikkoja, jotka ovat vaikuttaneet hetkellisesti kasteluun ja kentän WC:iden käyttöön. Putkivuodot on saatu korjattua seuraavien päivien aikana. Tämän lisäksi Meren väylillä 10-18 on kastelun automaattiohjauksessa joitakin häiriöitä, joiden syytä selvitetään.

Viheiröitä, tiipaikoja ja väyliä sadetetaan pääosin öisin.

Viheriöiden kylvöt

Huhtikuun lopulla viheiröille tehdyt kylvöt ovat alkaneet itää. Kasvu tihentyy nopeasti sään jatkuessa lämpimänä. Viheriöit leikataan 5-6 kertaa viikossa. Viheriöt jyrätään noin kerran viikossa.

Puiston robotit käytössä

Puistoon hankitut robotit (2kpl) on otettu käyttöön torstaina 16.5. Robotit leikkaavat tällä hetkellä väylät ja karheikkoja väylän vierestä noin 15m matkalta. Suuret karheikkoalueet, jossa on istutuksia ja paljon epätasaisuuksia, hoidetaan edelleen perinteisellä leikkurilla.

Päivitämme robotteja koskevat pelaajaohjeet erikseen Puiston 1. tiipaikalle ja ilmoitustaululle. Lähtökohtaisesti pelaajan tulee väistää robottia (= pallo ja bägi pois tieltä). Robotti pysähtyy havaitessaan esteen. Robotin alle ei tule asettaa jalkaa tms turvallisuusyistä.

Meren 1. väylällä "hanhiesteitä"

Kokeilemme Meren 1. väylällä vesiesteiden laidoilla varoitusnauhaa, jonka tarkoitus on estää hanhien vapaa liikkuminen väylän ja vesiesteet välillä, jolloin ne etsivät "paremman" paikan. Mikäli varoitusnauha (esteen sisällä) on pelajaan tiellä, saa nauhasta vapautua rangaistuksetta.

Puiston robotit on otettu käyttöön 16.5.2024. Kuvassa Meren 1. väylällä syksyllä 2023 koekäytössä ollut robotti.

Meren 18. viheirö 16.5.2024.

Putkivaurion korjaus Meren 6. väylällä.

Viheriöilä rakeinen lannoitus

Tiistaina 14.5.2024 viheriöillä on levitetty rakeinen lannoite. Lannoituksen jälkeen viheriöitä kastellaan normaalia pidempään. Lannoitus ei vaikuta pelaamiseen.

Rakeinen lannoite viheriöillä tiistaina 14.5.2024.

Viheriöt

Osa Meren viheriöistä on selvinnyt talvesta varsin hyvin. Joillakin viheriöistä on enemmän talven aiheuttamia tuhoja. Osittain epätasainen pinta ja värivaihtelut johtuvat pääosin eri ruoholajikkeista. Kylänurmikka on kuollut talven aikana ja lähtee keväisin kasvuun siemenestä sään lämmetessä. Rönnäsin päälajike on rönsyrölli, joka taas jatkaa kasvuaan vanhasta elossaolevasta juuresta.

Puiston viheiröillä päälajikkeena on luhtarölli, joka vaatii tihentyekseen enemmän lämpöä kuin Meren lajikkeet.

Molempien kenttien viheriöt on kylvettty huhtikuun loppupuolella. Siemenet itävät, kun maan lämpötila on yli 10 astetta ja kosteutta on maassa riittävästi. Siemenet on kylvetty uusilla kylvöyksiköillä, joiden avulla siemenet saadaan heti oikealle syyvydelle viheriön pintaan.

Toukokuulle ennustetun lämmön myötä viheiröiden pinnat alkavat tasaantua sekä tihentyvät heinän että siemenestä lähtevät kasvun myötä.

Leikkuukorkeus on tällä hetkellä 4,0mm (12.5.2024).

Leikkuuväli: 3 kertaa/ viikko

Jyräys: kerran viikossa


Kastelujärjestelmä

Kasteöujärjestelmä on otettu käyttöön huhtikuussa. Muutamia kevääseen kuuluvia putkirikkoja on tapahtunut, mutta pääosin kenttää on saatu kasteltua tarpeen mukaan.

Yksittäiset putkirikot saadaan korjattua seuraavana arkipäivänä. Pumppaamot toimivat moitteettomasti.

Kentän pinta kuivaa kevään auringossa ja tuulessa nopeasti. Silti heinän juuren syvyydellä on kuitenkin kosteutta varsin hyvin. Kosteuden määrää mitataan erikseen.


​​​​​​​Väylät

Väylien kylvöt on aloitettu toukokuun alussa.

Leikkuu: toistaiseksi kasvun mukaan

Puistoon on vedetty latauskaapelit robotteja varten. Toinen latauspiste on asennettu Puiston 5. väylän tiipaikan lähelle ja toinen 7. väylän kenttä-WC:n yhteyteen. Kaapelia varten jouduttiin kaivamaan kapeat urat 9. ja 5. väylien poikki, jotka on saatu jo täytettyä.

Robotit otetaan käyttöön kasvun alkaessa.

Kuva 11.5.2024.

Kuva 11.5.2024

Kuva 11.5.2024.

Kuva 11.5.2024.

Puiston robottien 7. väylän latauspiste.

Puiston robottien 5. väylän latauspiste.


Kenttätilanne 26.3.2024

Range
Rangen lyöntialue on sula ja kuiva. Palloja saa koneesta lähimaksulla (3e/ 30 palloa) sekä Rönnäsin älykortilla (kausioikeus). Tavoitteena on, että palloja päästään keräämään koneella torstaina, jolloin range on normaalisti avoinna Pääsiäisenä. Mikäli koneellinen keräys ei onnistu, tulee pallot kerätä koneen tyhjentyessä itse. Tästä tiedotetaan ja ohjeistetaan lähempänä. Pallojen keräys ilman lupaa on ehdottomasti kielletty.

Kenttätilanne
Meri 18r

Kenttä on sulanut hyvin. Lunta on vielä osittain väylillä 1, 5, 9, 10, 13 ja 18. Lunta on lähinnä väylien laidoilla varjokohdissa. Bunkkereissa on laajalti lunta.

Puisto 9r
Puiston väylät ovat lumesta vapaita väylää 7. lukuun ottamatta. Bunkkereissa on laajalti lunta.

Viheriöt harjataan, hiekoitetaan kevyesti ja jyrätään vielä ennen Pääsiäistä.

Katso ajankohtaiset kuvat artikkelin lopusta. Kenttä on osittain jo täysin vapaa lumesta. Varjoisilla väylillä lunta on edelleen jonkin verran. Tiedotamme avaamisen aikataulusta Pääsiäisen ennusteen täsmentyessä.


11/2023

Kenttä suljettiin marraskuun puolessa välissä pakkasten myötä.

Kenttien viheriöt ehdittiin juuri syväilmastamaan (sekä Meri että Puisto), jonka avulla varmistetaan mahdollisten sulamisvesien pääseminen pois viheriön pinnalta.

Kentällä on harvennettu puustoa Meren 9. väylän laidalta sekä ylemmän harjoitusviheriön ympäriltä. Puut haketetaan suoraan 5. väylän vasemmalle laidalle parantamaan nykyistä haketettua aluetta.

Sähköinen viheriökone saapui loppusyksystä ja se on valmiina kesäkauteen 2024.

Uudet tiipaikat
Meren uusista tiipaikoista valmiina ovat kauden 2023 lopulla:
1: valmis
2. valmis
3. valmis
5. valmis
6. valmis
9. valmis
11. kesken, massat ajettu
13. kesken, runkotyöt ja putket valmiina, viimeistely tekemättä
16. kesken, runkotyöt ja putket valmiina, viimeistely tekemättä
17. valmis
18. kesken, massat ajettu

Tiipaikat otetaan käyttöön kesäkaudelle 2024.


31.10.2023

Tiipaikkojen ilmastus on käynnissä. Ilmastus tehdään umpitapeilla. Tiipaikkojen valmistuttua aloitetaan väylien ilmastus.

Uusien tiipaikkojen osalta väylän 13. tiipaikan rakennustyöt on aloitettu.

Raffialueiden holkitus on aloitettu Puistossa.


Maanantai 8.10.2023

Tiipaikkaremontin edetessä seuraavat tiipaikat pelataan toistaiseksi tilapäisiltä paikoilta:

Meri 5: sininen ja punainen tii väylän alussa vasemmalla puolella.
Meri 17. punainen tii väylän alussa karheikon reunassa.


Keskiviikko 4.10.2023

Syyskuun lopulla tehdyt hoitotyöt viheriöille onnistuivat hyvin. Ilmastuksen avulla saatiin poistettua liiallista kuitua viheriön pinnasta. Myös hiekan levitys onnistui hyvin. Tavoite on saada holkki mahdollisimman täyteen hiekkaa. Hiekkaa jää tarkoituksellisesti myös viheriön pintaan, josta se hiljalleen painuu ruohon juureen.

Väylien hiekoitus etenee Meri-kentällä. Ensimmäisenä on hiekoitettu sateiden myötä kosteimmiksi jäävät väylät.

Meren uusin tiipaikkojen rakentaminen etenee loppusyksyn aikana seuraavasti (tavoitteellinen):

Meri 5. > viimeistellään lyöntipinta ja kylvetään
Meri 17. > viimeistellään lyöntipinta ja kylvetään

Meri 11. > rakennetaan pohja ja kastelu. Kylvö sään mukaan joko syksyllä tai heti keväällä 2024.
Meri 13. > rakennetaan pohja ja kastelu. Kylvö sään mukaan joko syksyllä tai heti keväällä 2024.
Meri 16. > rakennetaan pohja ja kastelu. Kylvö sään mukaan joko syksyllä tai heti keväällä 2024.
Meri 18. > rakennetaan pohja ja kastelu. Kylvö sään mukaan joko syksyllä tai heti keväällä 2024.


Keskiviikko 27.9.2023

Kenttien viheriöt on ilmastettu maanantain 25.- keskiviikon 27.9. aikana. Viheriöt jyrättiin, hiekoitettiin ja verkotettiin hoitotyön jälkeen. Viheriön pinnalla on hiekkaa, joka osittain vielä painuu ilmastusreikiin. Osa hiekasta jää viheriön pintaan ja se painuu alas heinän kasvaessa. Viheriöt ovat hiekan myötä tasaiset ja käyttäytyvät putattaessa loogisesti.

Väylien hiekoitusta jatketaan sään salliessa tulevina viikkoina.


20.9.2023

Väylien hiekoitukset aloitetaan viikolla 38. Hiekoitus etenee noin 2 väylää/ päivä tahdilla ja sitä voidaan tehdä vain kuivalla säällä. Hiekan levityksen jälkeen maa harjataan ja verkotetaan. Hiekoitustöiden myötä otetaan käyttöön lyöntialustat, joita on lainattavissa Meren 1. tiin luota. Palautathan alustan Meren 18. viheriön takana olevaan laatikkoon.

Viheriöt ilmastetaan viikolla 39. Ilmastus tehdään heti maanantaina 25.9.2023, mikäli sääennuste pysyy sateettomana. Alkuviikolla pelataan yhdistelmäkenttiä hoitotyön etenemisen mukaan, joista tiedotetaan erikseen viikonlopun aikana.

Oletettu työjärjestys ilmastukselle on:
Ma 25.9. Meri 1-9
Ma 25.9./ ti 26.9. Meri 10-18
Ke 27.9. Puisto