Valvojia tarvitaan lisää
Rönnäsissä on hoidettu kentänvalvontaa lähinnä senioreiden toimesta erittäin aktiivisesti. Myös tänä vuonna jatketaan niin viikko- kuin myös viikonloppuvalvontaa. Mutta, jotta valvontatyö ei aiheuttaisi kohtuutonta ajankäyttöä nykyisille valvojille, pyydetään niitä kaikkia, joilla olisi halua ja aikaa osallistua tähän meidän kaikkien peliin ja sen turvallisuuteen vaikuttavaan työhön, tulemaan rohkeasti mukaan. Kaikki tarvittava koulutus annetaan kyllä ja valvontatehtäviä voi ottaa vain sen verran kuin aika ja kiinnostus antavat myöten.
Ota yhteyttä suoraan Pekka Lapinleimuun (GSM 040 594 7700) ja ilmoita kiinnostuksestasi. Sinun ei suinkaan tarvitse olla seniori, silla jos olet joskus täyttänyt kriteerin ”oppivainen nuori” ja osaat ajaa golfautoa, riittävät ne pohjaksi. Valvontayössähän ei tarvitse (ei myöskään saa) painia eikä huutaa, usein pelkkä läsnäolo ja näkyvyys riittävät. Tarvittaessa tietysti opastetaan eksyneet oikealle väylälle ja autetaan muissakin pulmatilanteissa. Työ on nimensäkin mukaisesti valvontaa ja ohjausta. Toki, jos joku on pelaamassa ilman oikeutusta, siihen puututaan ja mahdollisissa hankalissa tapauksissa apuvoimia löytyy aina, mutta eipä tällaisia tilanteita ole eteen tullut!
Itse valvontatyö nostaa golfyhteisömme profiilia ja siihen suhtaudutaan valtaosin myönteisesti, sillä kaikki pelaajat tietävät ja oivaltavat, että pelkkä valvojan läsnäolo ja läsnäolouhka ”pakottavat” korjaamaan divotit, pallon putoamisjäljet, haravoimaan bunkkerin ja pitämään huolta ohjeellisesta pelinopeudesta. Seikkoja, joilla on merkitystä meidän kaikkien omaan pelaamiseen ja viihtyvyyteen. Tule siis osaksi tätä ”profiilinkohotusorganisaatiota”!