Sea Golf Rönnäs ry:n PJ:ltä: Ajatukset kaudessa 2021
Syyspelit jatkuu ja kuluva kausi alkaa olemaan lopuillaan. Poikkeuksellisesta kaudesta ollaan hyvin selvitty ja kierrosmäärät ovat Rönnäsissä, kuten muillakin kentillä, olleet kasvussa. Jatketaan turvallisesti ulkoillen myös loppukausi.
Omalta osaltani tämä kausi jää viimeiseksi Rönnäsin seuran toiminnassa. 13 vuotta on kulunut seuran hallituksessa ja eri tehtävissä. Alkuvuodet kilpailutoimikunnan puheenjohtaja, sitten kapteenina ja viimeiset vuoden seuran hallituksen puheenjohtajana. Tämän suhteellisen pitkän vapaaehtoistyön aikana olen oppinut paljon, saanut kokemuksia ja toivottavasti onnistunut viemään Rönnäsiä hyvään suuntaan. Kiitos kaikille mukana olleille ja yhteistyökumppaneille.
Jatkuva kehittäminen ja myös olemassa olevien hyvien asioiden säilyttäminen vaatii aina muutoksia sekä uudistuksia – henkilö ja tekemisen tasolla. Toivonkin omalta osaltani, että mahdollisimman moni miettisi omasta näkökulmastaan halukkuutta tehdä Rönnäsin seuran toiminnan hyväksi vapaaehtoistyötä. Uskallan omasta kokemuksesta sanoa, että antaa se enemmän kuin ottaa. Jos siis olet halukas ihan mihin tahansa rooliin, niin olethan yhteydessä Kariin, hallituksen jäseniin tai allekirjoittaneeseen.
Lopuksi vielä todettakoon, ettei golf ja Rönnäs häviä minusta mihinkään. Seuratoiminta omalta osaltani vain loppuu. Nähdään kentillä ja kaduilla.
/ Juuso
Juuso Ihalainen
Puheenjohtaja
Sea Golf Rönnäs ry