Kapteenin kesäkatsaus 2
Kapteenin kesäkatsaus 2
Kausi etenee ja nyt alkaa kenttäkin olla jo kivassa kunnossa. Jäsenet ovat tarttuneet aika usein hihaan tai lähettäneet sähköpostia kysyäkseen sääntötilanteista ja golfkäyttäytymisestäkin. No, tässäpä vastauksia.
Pallo liikkuu merkattaessa
- säännön 9.4. mukaan rangaistusta ei seuraa, jos pallo liikahtaa merkattaessa.
- pelaajia suositellaan kuitenkin pyrkimään siihen, että pallo ei liikkuisi. Oikea tapa pallon merkitsemiseen on merkkinastan sijoittaminen pallon taakse (tai viereen) niin, että ne tangeeraavat toisiaan – ikään kuin merkkinasta olisi pudotettu pallon taakse. Merkkiä ei siis saa työntää pallon alle.
Pallo liikkuu asetettaessa
- kun pallo on merkattu ja jos se ei pysy paikallaan, kun sitä asetetaan takaisin paikalleen, on asettaminen tehtävä säännön 14.2e mukaan uudestaan ja jos se edelleen liikkuu, on pallo asetettava sellaiseen paikkaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä paikkaa, jossa se pysyy paikallaan, mutta ei tietenkään lähemmäksi lippua.
Palloa ei merkata pyydettäessä
- jos kaksi tai useampi pelaaja sopii jättämään lipun taakse pysähtyneen pallon paikalleen auttaakseen jonkun lyöntiä, saavat kaikki jättämisestä sopineet (esim. joukkuepelissä) kahden lyönnin rangaistuksen
Pallo tiellä
- jos pallo jää päällystetylle tielle tai polulle, saa pelaaja vapautuksen (kts. Paikallissäännöt) lähimpään vapauttavaan paikaan, joka ei suinkaan ole aina se puoli, kummalla puolella keskiviivaa pallo makaa. Esimerkiksi kuvan mukaisessa paikassa oikeakätisen pelaajan tulee vapautua tien vasemmalle puolelle.
Haravat bunkkerissa
- Rönnäsissä haravat tulee asettaa kokonaan bunkkeriin ja niin, että piirivi on lyöntisuunnassa. Kuvan etummainen harava on asetettu oikein ja jälkimmäinenkin melkein. Syy tähän on se, että jos pelaaja lyö ns. topperin ja pallo menee kovaa vauhti bunkkeriin, on sillä näin parempi mahdollisuus mennä bunkkerin läpi.
- ja haravoithan aina omat jälkesi ja siinä samalla jonkun edellisen pelaajan ”unohtamat”
Väylän 15 erityisohjeet
- Kun pelaajat ovat pelanneet väylän 14 loppuun, on kärryt vietävä polkua pitkin seuraavalle tiiauspaikalle. Niitä ei saa jättää väylän 15 vasempaan reunaan – vaikka edeltävä ryhmä olisikin jo avannut. Tämä on turvallisuuskysymys, joten ei lipsuta siitä.
- Viheriön edessä, vasemmalla puolella on tarkastuskaivon kansi, jonka voidaan todeta olevan vähemmän kuin kahden mailanmitan päässä viheriöstä ja pelaajan pallo on vähemmän kuin kahden mailanmitan päässä kannesta, saa pelaaja vapaan dropin paikkaan, jossa kansi ei ole pelilinjalla.
Muita turvallisuusohjeita
- Väylää 6 pelaajille on tullut tilanteita, että on sekoitettu väylien 6 ja 8 kellot. Niinpä turvallisuuden takia siirrytään käytäntöön, että väylän 6 kelloa kilistellään pari sekuntia tai kopautetaan kellon alla olevalla mailalla 3-4 kertaa ja vastaavasti kasin ”kovaäänistä” kelloa vain kerran. Nämä ohjeet laitetaan kellojen alle ensi tilassa.
- Väylän 10 FORE-huutoa on laiminlyöty useasti ja nyt on ollut ja pari liki piti -tilannetta. Kympin pelaajat ovat kyllä sanoneet huutaneensa, mutta jos se kuulu väylälle 17, niin seuraavalla kerralla kovempaa ja vaikka moniäänisesti.
- Jos kympiltä lyötäessä pallo suuntautuu väylälle 18, suositellaan etenkin ulkomailla käytettyä tapaa, että nostetaan sen puolen käsi vaakasuoraan, jonne lyönti suuntautuu. Tämä myös 17. avauksessa, kun 16:n pelaajat – aivan oikein – kyyristyvät bägin taakse, vaikka avaus lähtikin kohti kymppiä.
Autojen ja kärryjen ”ajoreitit”
- Rönnäsin golfkäyttäytymisohjeissa (ennen etiketti) sanotaan, ettei kärryjä saa vetää viheriön ja esteen välistä (esim. 1 ja 12, joissa jopa aita), eikä myöskään viheriön ja bunkkerin välistä (esim. 13). Aivan kaikki eivät tätä aina muista, eikä myöskään golfauton maksimietäisyyttä viheriöstä ja / tai esteestä.
Väylän 14 tarkastuskaivo
- ja vielä yksi varoitus; punaisen lyöntipaikan kohdalla, tien vieressä on tarkastuskaivo aika syvässä kuopassa, jonka ympäriltä on nyt kasvillisuus poistettu ja se on merkitty lisäksi sinisellä paalulla. Ole kuitenkin varovainen, jos esimerkiksi ohitat polulla olevan bägin tai auton ja katseesi ei ole tiessä.
Laittakaapa vaan lisää sääntökysymyksiä tai vinkkejä kentän epäselvistä tilanneratkaisuista tai muista epäkohdista. Vastaan huutoon tai vien tarvittaessa eteenpäin.
Hyvää ja turvallista sekä sääntöjen mukaista peliä!
Rami Holopainen
kapteeni, seuratuomari
044 540 3232
rami@holarion.fi