Juniorileiri 2015
Rönnäsin perinteinen juniorileiri järjestetään tuttuun tapaan juhannuksen jälkeinen maanantai ja tiistai, 22-23.6.2015. Kaikki kouluikäiset juniorit, jo pelaavat ja uudet, mukaan. Pidetään hauskaa ja nautitaan kesästä.
Leiri 2014:
Leirillä oli mukana noin 30 junioria, nuorimman ollessa hieman alle kouluikäinen.
Leirin sää ei tällä kertaa kaikilta osin suosinut, mutta leiriläisten iloisen mielen ja vapaaehtoisten toimitsijoiden avulla leiripäivät saatiin vietyä kunnialla läpi. Opetuksesta vastasi Rönnäsin Pro Arja Sipronen yhdessä avustajien kanssa.
Tiistaina leiriläisten yllätykseksi paikalle saatiin huippuammattilainen Joonas Granberg. Joonas kertoi leiriläisille lämmittelyn tärkeydestä ja antoi vinkkejä kierrokselle valmistautumiseen. Lopuksi leiriläiset saivat toiveestaan nähdä erikoislyöntejä aina lobista erilaisiin kierrelyönteihin.
Rönnäsin juniortoimikunta kiittää tukijoitaan, jotka mahdollistavat leirin järjestämisen. Erityiskiitos vapaaehtoisille sekä Joonakselle tukijoukkoineen.
Leirillä tuli myös yksi onnistunut lyönti ylitse muiden. Magnus Nordström onnistui tekemään Hole in Onenin Puisto-kentällä väylällä 6. Onnittelut.
Leirikilpailun tulokset löytyvät kotisivuilta kilpailukalenterista sekä leirikuvat kuvagalleriasta.