Rönnäsin Blogi

Blogi-kirjoitus 16.1.2015 – Rami Holopainen

Rönnäsin Me-henki – onko sitä?

Kirjoitan tämän väistyvänä klubitoimikunnan puheenjohtajana ja peilaan siinä toimintavuosiani 2011-2014 klubitoimikunnan vetäjänä ja osin historiikin koostamisessa saamistani mielikuvista.

Sivistyssanakirjan mukaan Me-hengen lähin synonyymi on yhteishenki, niin kuin me kaikki sen varmaan tulkitsemmekin. Vai olisiko Me-hengessä kuitenkin rahtusen enemmän syvällisyyttä ja läheisyyttä? Joka tapauksessa, golfyhteisössä tämä ilmenee kaiketi yhteisenä mielenkiintona yhteisten asioiden hoidosta kaikkien – osakkaiden ja jäsenten – puolesta ja vastaavasti yhteisenä huolena, jos kaikki ei ”pelitäkään”.

No, 25 vuoden aikana näitä yhteisiä huolia oli enemmän kuin tarpeeksi ja enemmän kuin yksi innostunut mies kesti ja jaksoi. Silloin löytyi onneksemme jäsenistöstä todellisia vastuunkantajia, jotka ottivat huolehtiakseen golfyhteisön taloudellisen ja toiminnallisen tulevaisuuden. Jäsenistö oli silloin pienempi, mutta todennäköisesti tiiviimpi kuin nyt ”kun kaikki on hyvin”. Oliko se sitä aitoa Me-henkeä? Varmaankin.

Valtakunnallinen Me-henki

Me-henkeähän ei voi määrätä, sitä ei voi vaatia, eikä sen varaan pidä periaatteessa rakentaakaan. Tämän päivän Suomi on myös eräänlainen Me-hengen kysymysmerkki. Voidaan kysyä kantaako jokainen oman vastuunsa kansakunnan hyvinvoinnista osallistumalla pelastustalkoisiin rehellisesti ja pyyteettömästi. Onko esimerkiksi Virosta pakettiautolasteittain tuotava edullisempi alkoholi oman, kansakunnan vai molempien etujen mukaista. Ja pitäisikö kaikkien lentää Finnairilla, ostaa Marimekon vaatteita ja Talvivaaran osakkeita? Yhteisöjä punnittaessa ainakin kirjoittajaa hämmästyttää puolueiden suosioiden melkoiset muutokset. Eikö aikanaan itse valitut arvot ja niiden vaalimisen toteuttaja – puolue – olekaan enää luottamuksen ja arvojen arvoinen? Vai onko keulakuva (puheenjohtaja) se, jonka linjaukset, esiintyminen, avioero, kampaus ja pukeutuminen ohjaavat vaihtoon? Entä perhearvot? Pääkaupunkiseudulla joka toinen avioliitto päätyy eroon. Alttarilla luvattu ja siunattu Me-henki rapisee joillain jo parissa vuodessa! Urheilurintamalta voidaan kysyä, eikö Espoosta löytynyt Me-henkeä vaikeuksiin joutuneen jalkapalloseuran pelastamiseksi. Seura, jonka pelejä tuhannet olivat joskus katsomassa ja jonka riveissä on pelannut varmaan kymmeniä tuhansia junioreita – lyhyen tai pidemmän ajan. Ei Liverpoolin kannattajat ole jättäneet seuraa, vaikka ”The Pool” rämpiikin par` aikaa syvässä suossa.

Maailman yhtenäisyys

Toisen maailmansodan jälkeen on maailmaa yritetty yhtenäistää, luoda yhteisiä pelisääntöjä YK:n, World Traden, ILO:n, WHO:n, EU:n jne. ohjaamina. Ei toimi, varsinkin YK on ihan kädetön. Viime vuosikymmeninä on maailmalla käyty yli 400 sotaa, kapinaa, heimotaistelua, uskonnollisia yhteenottoja ja miljoonia pienempiä rettelöitä. Saksan yhdistyminen, IRA:n sotakirveiden hautaaminen ja Euroopan Unionin laajentuminen lienevät ainoita yhtenäisyyteen pyrkiviä ja sitä lujittavia tapahtumia. Muuten onkin eletty hajaannuksen merkeissä: Tshekkoslovakian jakautuminen, Jugoslavian hajaantuminen ja Neuvostoliiton loppuminen. Ja vaikka Koreassa ja Vietnamissa sotimiset loppuivat ja monta ”pahista” – Saddam Hussein, Muammar Gaddafi, Tito, Osama bin Laden – ovat eliminoitu, niin sodat, sisällissodat ja itsemurhapommitukset jatkuvat Afganistanissa, Irakissa… On ”kahdenvälisiä” lähes täysimääräiseen sotaan verrattavia kahakoita akseleilla Israel-Palestiina, Ukraina-Venäjä, shiiat-sunnit, hutut-tutsut jne. Kun vielä Euroopan ”sivistysvaltioissakin” haetaan itsenäisyyttä skottien ja katalaanien tapaan, niin suuntana on pääosin hajaannus, ei yhtenäisyys. Jos Kreikka eroaa eurosta, niin pyritäänkö sillä nostattamaan Kreikan Me-henkeä vai korostamaan EU:n yhtenäisyyttä?

Takaisin Rönnäsiin

Golfseuran, myös Rönnäsin, toiminta kulminoituu pääosin toimikuntien tapahtumiin. Kilpailutoimikunta järjestää kilpailut, naistoimikunta eritoten naisia kiinnostavia tapahtumia, junioritoimikunta yrittää tuottaa uusia basseja ja lottia, senioritoimikunta huolehtii seniori-ikäisten tapahtumista, mutta myös laajempaa jäsenistöä koskevasta talkootoiminnasta. Klubitoimikunta puolestaan järjestää hieman viihteellisempiä tapahtumia, joista viime vuosi painottui vahvasti 25-vuotisjuhlintaan.

Muutamassa viime vuodessa kiteytyi selvästi kaksi eri ajanjaksoa: Rönnäsin historian alku- ja pelastusvuodet vs muutamat viime vuodet. Noin puolen sataa ”vanhaa” rönnäsläistä kuvasi minulle Ollin aikaa ja Rönnäsin pinnistelyä sellaisella tunteella ja ylpeydellä, että kuulijalle tuli kristallinkirkkaasti selväksi, että ne kymmenet, sadat ja taas sadat tunnit tehtiin Me-hengessä, jossa ihan päällimmäisenä ei ollut oman osakkeen arvon puolustaminen. Nyt, talouden vakiinnuttua, on ”vanha kaarti” väistymässä, kilpailut ja yhteiset riennot eivät enää kiehdo ja sytytä. Ymmärrettävää toki. Mutta, missä on se 30-60 vuotiaiden aktiivien joukko? Toki näistä useimmat ovat vielä työelämässä kiinni, kovinkin hektisesti. Kaikkien ei tarvitse osallistua kaikkeen, mutta eritoten vuonna 2014 ei jäsenistöä kiinnostanut juuri muu kuin Kesäpäivän tapahtuma ja sekin kenties vain uuden juhlasalimme, Merisalin avaamisella Kesäpäivän tapahtumaan, jossa upea Irina oli pääosassa.

Perinteiset peruttiin

Klubitoimikunnan vetäjänä hämmästelin, kun aina niin suosittu klubikvartetti (entinen Kolmen mailan kisa) ja Ulkomaan matka (Viro/Tallinna) eivät enää kiinnostaneet kuin reilua kymmentä klubilaista. Talmassa suosittu Speed Golf ei rönnäsläisiä kiinnosta ja kun Porvoossa Maratoniin (neljä kierrosta) osallistuu parikymmentä pelaajaa, meiltä ei löydy omaan kolmen kierroksen Maratoniin kuin 2-3 pelaajaa! Lähipelimestaruus kiinnostaa vuosittain noin 15:ttä pelaajaa. Kartanovierailuun ilmoittautui parisenkymmentä. Monta tapahtumaa siis peruttiin vähäisen mielenkiinnon vuoksi.

Vapaat valinnat

Kenenkään ei tarvitse toki osallistua mihinkään, mikä ei kiinnosta. Ja mistään velvollisuudentunnostahan ei pidä osallistua. Tarjonta joko kiinnostaa tai sitten ei – ja meillä ei. Tämä ei silti tarkoita, etteikö seuran jäsenet olisi tyytyväisiä omaan seuraansa Rönnäsiin ja sen toimintaan ja tarjontaan. Yhteishenki on mielestäni tavattoman hyvä. Sen aistii lähes päivittäisillä käynneillä kentällä ja / tai klubilla. Kaikki tervehtivät tai moikkaavat ja jos on aikaa, vaihdetaan kuulumisia jne. Mutta, Me-hengen paloa ei voi aistia. Eikä tämä koske pelkästään Rönnäsiä. Tarinat muista golf-yhteisöistä ovat masentavaa kuultavaa, Mutta, maailma muuttuu. Muistan kun pikkupoikana Helsingissä asuessani seurasin isän kanssa Vappumarssia. Marssijoita oli silloin yhtä monta kilometriä kuin nyt marssijoita. Myös punainen palo on laantunut…

Omassa ajatusmaailmassani olen kiteyttänyt seuraavan yhteenvedon: Me-henki, talkoohenki, solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus ovat käsitteinä kokeneet inflaation. Siitäkin huolimatta Rönnäsissä on mukava asua, pelata ja toimia, vaikka kosketuspintaa onkin vain noin sataan asukkaaseen ja kahteensataan pelaajaan. Teidän kaikkein kanssa voin ottaa oluen, uskaltautua pilkkiretkelle, pelata ja parantaa maailmaa. Työsarkaa kun piisaa ja siinä on meidän kaikkien yhteinen vastuu. Niin maailmanrauhan pelastamisessa kuin rönnäsläisyyden vahvistamisessa – käytettiin siitä mitä ilmaisua tahansa. Lupaan olla yhtenä talkoolaisena jatkossakin mukana – tavalla tai toisella, tarvittaessa molemmilla!

Rami Holopainen

klubitoimikunnan ex-puheenjohtaja

 

Blogi-kirjoitus 25.9.2014. – Rami Holopainen

Liikahtiko pallo?

Tämä on taatusti tämän kauden viimeinen sääntöblogi. Sen perusteena on vilkkaat yhteydenotot ja lukuisat uudet kysymykset. Mutta, ennen kuin tarkastelemme pallon liikahtamista, korjataan edelliseen droppausta koskevaan blogiin liitttyvä ajatus-/kirjoitusvirhe, jonka valpas lukija Dana huomasi.

Kirjoitin: Jos joku edellä mainituista tapahtuu toisessakin dropissa on, pallo asetettava paikkaan, jossa ENSIKSI dropattu pallo osui maahan! Tarkoitin: (so. säännöt tarkoittavat) Pallo on dropattava paikkaan, jossa se ENSIKSI osui maahan uusintadropissa. Tämä on nyt korjattu alkuperäistekstiinkin.

Palloon koskettaminen

Mitä tulee otsikkoasiaan eli pallon liikkumiseen tai liikuttamiseen, niin sääntö 18-2a sanoo hieman lyhennettynä: Pelaaja saa yhden lyönnin rangaistuksen, jos hän nostaa tai liikuttaa pelissä olevaa palloa, koskettaa sitä tahallaan tai aiheuttaa pelissä olevan pallon liikkumisen. Mutta, huom: rangaistusta ei tule, jos pelaaja tähtää pelissä olevaa palloa ja koskettaa mailalla palloon, niin että se liikahtaa, mutta palaa takaisin alkuperäiselle paikalleen!

Ja tässä mennään nyt sitten golfsääntöjen keskeisimmän asian kohdalla: pelaajan rehellisyys. Siis liikahtiko pallo sittenkin pysyvästi ja otanko rankkarin? Vastuu on pääsoin pelaajalla itsellään! Moni varmaan näki maaliskuun Euroopan kiertueen kilpailussa Marokossa, kun Mikko Ilonen asettui puttaamaan palloa, mutta yht`äkkiä hän keskeytti suorituksen ja merkkautti itselleen yhden rangaistuslyönnin. Mikon mukaan pallo liikahti pari milliä, se saattoi olla kengänjäljen reunalla, mutta pelaajan toimenpide aiheutti pallon liikkumisen! Huomattava on, että Mikko ei miettinyt tilannetta sekuntiakaan vaan kuittasi heti penaltin, vaikka oli kenties ainoa ihminen maailmassa, joka näki pallon liikahduksen! Ja nythän muistettava, että viheriöllä saa korjata vain pallon putoamisjäljen, ei muita koloja eikä kuoppia. Vastaavahaan saattaa tapahtua meilläkin greenien holkituksien aikana, jos pallo jää ihan reiän viereen. Ja muistathan: Jos pallo on holkitusreiässä, siitä ei saa vapaata droppia (kenttä pelataan niin kuin se on…), ellei paikallissäännöissä tai kilpailuohjeissa erikseen toisin sanota.

Osuma harjoitusswingissä

Jokaisen pelaajan kohdalla on taatusti sattunut tilanne, että maila osuu palloon harjoitusswingissä! Mikäli tämä tapahtuu aloituslyönnissä, saa lyönnin uusia rangaistuksetta – koska pallo ei ole vielä pelissä – mutta missä tahansa muualla pelialueella tulkitaan sääntöä 18-2 niin, että pelaaja liikutti palloa tahallaan, aiheutti siis pallon liikkumisen. Tässä tehdään usein kaksikin virhetulkintaa, a) pallo palautetaan paikalleen ilman penalttia, b) osuma tulkitaan lyönniksi ja peliä jatketaan paikasta, johon pallo siirtyi. Molemmat väärin! Pallo on palautettava alkuperäiselle paikalle ja pelaajalle lisätään yksi rangaistulyönti. Siis myös viheriöllä.

Pallo liikkuu tähtäämisen jälkeen

Tähänhän tuli uusi tulkinta (Golfin säännöt 2012-2015) eli kun pelaaja asettuu tähtäämään palloa ja pallo liikahtaa vaikka tuulenpuuskasta niin peliä jatketaan paikasta, mihin pallo siirtyi eikä pelaaja saa rangaistusta. Pallohan voi mennä vaikka reikään (ns. kahden minuutin holari), jolloin on erityisesti mietittävä ja ratkaistava, aiheuttiko pelaaja toimenpiteillään (kävely, tömistely…) pallon liikkumisen. Jos katsotaan aiheuttaneen, niin pelaaja saa yhden lyönnin rangaistuksen ja pallo asetetaan paikkaan, josta se liikahti. Säännön 18-2b poikkeus: ”Mikäli tiedetään tai on käytännössä varmaa, että pelaaja ei aiheuttanut pallon liikkumista, ei sääntöä voida soveltaa”. Aikamoista pinnistelyä siis rehellisyyden ja mahdollisen holarin välimaastossa!

Osuma palloa merkittäessä

Kun palloa merkitään viheriöllä, saattaa etusormi osua kevyesti palloon ja jos se liikahtaa, ei tässä tapauksessa tule rangaistusta. Pallo asetetaan paikkaan, johon se oli pysähtynyt ennen merkitsemistä. Sama tulkinta myös toisinpäin eli kun palloa asetetaan uudelleen ja käsi osuu palloon merkkiä nostettaessa.

Pallossa ohjausviiva

Aika moni käyttää palloa, jossa on puttauslinjaa osoittava kehäviiva. Tämä on toki sallittua, mutta jos pelaaja on merkinnyt pallon ja nostanut merkin ja siirtää viivaa vielä sen jälkeen palloa ”piirun verran vasemmalle”, saa hän yhden lyönnin rangaistuksen pelissä olevan pallon liikuttamisesta! Tarkkana siis!

Rankkari scramblessa

Kun syksyllä pelataan vielä useita scramble-kisoja, tulkitaan niissä sääntöjä siten, että jos jompikumpi pelaaja syyllistyy edellä mainittuun tai johonkin muuhun sääntörikkomukseen, ei joukkue saa siitä rangaistusta, mikäli voivat jatkaa peliä toisen pelaajan pallolla. Edellytyksenä on siis se, etteivät molemmat pelaajat syyllisty samaan rikkomukseen.

Mikäli olet samaa tai varsinkin eri mieltä tulkinnoista, ota yhteyttä. Kuittaa puhelimitse 044540 3232 tai sähköpostitse rami@holarion.fi

Rami Holopainen
seuratuomari

 

 

Blogi-kirjoitus 10.9.2014. – Rami Holopainen

Droppasitko oikein?

Sain tuosta edellisestä blogistani (Vesieste vai varapallo) niin runsaasti palautetta (vaimo ja naapurin rouva), että nostan vielä yhden sääntöasian esiin. Kysymykseni on, droppaatko (pudotatko) aina oikein. Siis sääntöjen mukaisesti ja ennen kaikkea omaksi eduksesi. Vastauksethan löytyvät sääntökirjasta, mutta otan tässä muutaman esimerkin, jotta asia konkretisoituu omalle kentällemme.

Droppaamiselle ei oikein löydy vakiintunutta suomen kielen vastinetta. Käytetään siis tässäkin droppausta ja pudotusta sekaisin. Tilanteitahan on periaatteessa kolmenlaisia; vapaa droppi, pakkodroppi ja rangaistuslyönnin antava droppi. Perusolemus ja tarkkailtavat asiat dropissa ovat: mihin saat pudottaa, miten pudotat, mihin pudotat ja miten pallo käyttäytyy osuessaan maahan, siis mihin se vierii. ”Tyhmintä”, mitä pelaaja voi tehdä saatuaan vapaan dropin, tekee sen virheellisesti ja saa sitä kautta penalttia!

Vapaa droppi

Ilman rangaistusta voi vapautua ”haitoista”, joita ovat kaikki keinotekoiset aineet ja rakenteet, myös teiden ja polkujen päällysteet ja reunukset ja huom. määritelmissä on mainittu erikseen myös keinotekoinen jää! Tähän kategoriaan kuuluvat siis muun muassa mittapaalut, penkit, opasteet, sadevesikaivot ja kastelulaitteet tietyin rajauksin. Huom. kuitenkin Meren ykkösväylän pumppukoppi, joka on paikallissäännöissä määritelty kentän oleelliseksi osaksi, josta ei pulmatilanteessa saa vapaata droppia! Sen sijaan jos ykkösen keltaisilta lyöty avaus jää vaikka punaisen teepaikan vieressä olevan väylätaulun, penkin tai roskiksen kupeeseen, saa pelaaja vapaan dropin. (Ja jos pallo jää punaisten pallojen taakse, saavat pelikaverit vapaan limpparin).

Vapaan dropin saa sinisten paalujen rajaamalta alueelta. Huom. meillä ja muualla on joskus ko. paikoissa erillinen dropping zone -alue DZ-merkinnällä, johon pallo on pudotetettava.

Lisäksihän tietyt olosuhteet; tilapäinen vesi, pallo omassa putoamisjäljessä lyhyeksi leikatulla kentän osalla ja paikallissäännöissä erikseen määritellyt paikat, meillä veden täyttämät bunkkerit, antavat vapaan dropin.

Vapaa ”pakkodroppi”

Tietyissä tilanteissa vapaa droppi on myös pakollinen, mitä esim. kaikki edellisen kappaleen tilanteet eivät ole. Pallo on aina dropattava, jos se on lyöty väärälle viheriölle. Samoin, jos pallo osuu sähkötolppaan tai –lankoihin. Viimeksi mainitussa tilanteessa avauslyönnissä pallon saa tiiata uudestaan ilman rangaistusta, muualla tietysti dropataan. Mikäli pallo on sinivalkoisten paalujen rajaamalla alueella, on pelaaminen sieltä kielletty. Meillä istutetut puut ja pensaat, jotka on merkitty sinivalkoisin paaluin, on paikallissäännöissä määritelty kunnostettavaksi alueeksi, josta pelaaminen on kielletty. Vapautuminen lähimpään paikkaan, jossa vapautuu ko. alueesta. Säännöthän eivät varsinaisesti tunne sinivalkoisia paaluja, mutta R&A on kuitenkin hyväksynyt ne käytettäväksi paikallissääntönä.

Rangaistava droppi

Kun pelaaja vapautuu muun muassa vesiesteestä tai julistaa pallon olevan pelaamattomassa paikassa, vapautumisesta seuraa aina yhden lyönnin rangaistus. Pelaajahan voi aina lyödä missä tahansa tilanteessa uuden pallon ilman erityistä syytäkin, mutta tällöin merkitään aina yksi rangaistuslyönti.

Tolppatäsmennyksiä

Mikäli mittapaalu haittaa lyöntiasentoa tai mailan heilautusta, saa pallon dropata lähimpään paikkaan, missä vapautuu haitasta. Mittapaaluja ei saa missään olosuhteissa siirtää! Sen sijaan vesiesteen paalut voidaan ottaa pois jo silläkin perusteella, että se on pallon oletetulla lentoradalla. Siis vaikka ns. saariviheriön etureunan paalun voi käydä nostamassa ennen 150 metrin päässä lyötävää lähestymistä!!!

Valkoisista OB-paaluista ei puolestaan saa minkäänlaista vapautusta; ei siis vapaata droppia, eikä paalunsiirtomahdollisuutta. Tästä paaluviidakosta enemmän blogissani 3.1.2013 Haittaako paalu?

Mihin dropataan?

Eri tilanteista vapaudutaan hieman erilaisin variaatioin. Vesiesteistä on kolme droppimahdollisuutta, pelaamattomasta paikasta kaksi ja useimmista vapaan dropin paikoista periaatteessa vain yksi. Oleellista on kuitenkin – jo sääntörikkomuksienkin kannalta – käsite droppausalue. Tyypillisin virhe sivuvesiesteessä on, että jos pallo löydetään, dropataan pallon LÖYTYMISKOHDAN mukaan, vaikka todellisuudessa vesiesteen rajan ylitys tapahtui pari kolme metriä aiemmin ja meillä väylällä 11 jopa sata metriä aiemmin! Toinen virhe, mihin ihme kyllä syyllistyi jopa eräs singelitasoituspelaaja alkukesästä eräällä hämäläisellä kentällä. Hän mittasi kaksi mailanmittaa, merkkasi paikan, asettui seisomaan siihen ja ojensi kätensä pitkäksi mailalinjan jatkeeksi ja pudotti siis noin metrin verran droppialueen ulkopuolelle! Huom. kilpailussa pelaajan on aina merkittävä droppialue, jolloin myös edellä mainittu virhepeluu on selkeämmin havaittavissa.

 

Sivuvesiesteessä ja pelaamattomassa paikassa on droppausalue kaksi mailanmittaa sivulle, ei lähemmäs lippua. Pallon on siis osuttava tälle alueelle, mutta se voi siitä vieriä vaikka 1,99 mailanmitan päähän, kunhan ei mene lähemmäs lippua! Siis yhteensä lähes neljän mailanmitan päähän. Tässähän tehdään usein se virhe, että kun pallo vierii pudotuspaikasta tuon pari mailanmittaa, dropataan uudestaan. Merkkarin tulisi antaa yksi rangaistuslyönti ja pallo tulisi asettaa siihen, mihin ensimmäinen dropattava pallo pysähtyi! Jos pelaaja on silti pelannut väärin dropatusta paikasta, tulee kaksi rangaistuslyöntiä.

Mikäli pallo kuitenkin vierii yli kahden mailanmitan päähän, lähemmäs lippua, esteeseen tai osuu pelaajaan, on droppi uusittava. Jos joku edellä mainituista tapahtuu toisessakin dropissa on, pallo asetettava paikkaan, jossa pallo osui ensiksi maahan uusintadroppauksessa!

 

Edellä mainituista paikoista voidaan vapautua myös lipun ja pelaamattoman paikan tai vesiesteen ylityspaikan jatkeena kuinka kauas tahansa pelialueella. Pallo dropataan tälle linjalle ja se voi vieriä tässäkin kaksi mailanmittaa sivulle ja myös lähemmäs lippua, kunhan se ei ohita pallon ylimenopaikkaa eikä pallon sijaintia pelaamattomassa paikassa.

Pelaajan on hyvä muistaa myös sivuvesiesteen mahdollisuus dropata vesiesteen vastakkaiselle puolelle. Muistutan jälleen väylästämme 12. Jos pallo menee sillan oikealta puolelta veteen, niin miksi ihmeessä dropata polun yläpuoliseen alamäkeen, kun pallon voi tuoda sillan vasemmalle puolelle, jolloin ei tarvitse lyödä hankalasta paikasta, eikä veden ylitse! Tietysti on huomioitava, ettei dropata lähemmäs lippua.

Ja kun nyt ollaan väylällä 12, niin alkukesästä eräs pelaaja löi avauksen greenin oikealle puolelle, 13. lyöntipaikan vieressä olevalle tielle. Pelaaja nosti pallon ja aikoi dropata sen ko. lyöntipaikalle. Kun kysyin perustetta, hän sanoi: lipun linjassa taaksepäin. Sehän on toki mahdollista, mutta silloin pallon on julistettava olevan pelaamattomassa paikassa. Vapaan dropin saa ainoastaan lähimmästä paikasta, jossa vapautuu haitasta korkeintaan yhden mailanmitan päähän. Tässä tapauksessa siis lyöntipaikan alarinteestä! Oleellista tässäkin esimerkkitapauksessa on, että kun haitasta vapaudutaan, on siitä vapauduttava kokonaan eli vapauduttavassa paikassa (tässä siis tiestä) ei saa seistä edes osinkaan.

Meillähän on paikallissäännöissä määritelty veden täyttämistä bunkkereista pelaaminen, mutta jos ei ole, niin bunkkerin ollessa veden peittämä – osin tai täysin – ja jos sinne ei voi dropata, niin silloin voi tulla bunkkerista ulos pallon ja lipun suunnassa, mutta yhdellä rangaistuslyönnillä!

Virheellisiä droppitulkintoja

DZ-paikka on ainoa paikka maailmassa, jossa pallo voi vieriä lähemmäs lippua. Jos pallo siis putoaa osuttuaan DZ-alueeseen alueen etupuolelle (lipun puolelle), dropin voi uusia vain julistamalla pallon olevan pelaamattomassa paikassa. Jos pelaaja kuitenkin droppaa pallon, annetaan yksi rangaistuslyönti ja mikäli pelaaja ei korjaa virhettä, kaksi rankkaria. Vesiestesäännön mukainen pallon linjassa droppaus on eri asia. Silloinhan pallo ei saa valua hyväksytyn droppausalueen etupuolelle, vaikka vierisikin pudotuspaikasta lipulle päin.

Eräs ”pahimmista” virhetulkinnoista on vapaan dropin ottaminen työkoneen jäljestä. Äärimmillään tämä pelaajalle edullinen tulkinta voi olla tilanteessa, jossa karheikon kumpupaikassa leikkuri on nirhaissut ruohon maanpintaan asti. Huom: työkoneen jäljestä voi vapautua ainoastaan silloin, kun se on paikallissäännöissä tai kilpailuohjeissa osoitettu koskemaan vain tiettyä väylää/väyliä, kuten meillä on ollut väylien 11, 12 ja 15 kohdalla.

Yksi termi, jota kuulee käytettävän, on lähin pelattava paikka. Ei tämmöistä ole! On vain lähin paikka, jossa vapautuu haitasta, oli se sitten kivikko, pajukko tai heinikko. Jos siis pelaaja esimerkiksi metsässä droppaa oikein, mutta pallo valuu takaisin edelliseen tai muuhun huonoon paikkaan, ei droppia saa uusia vaan pallo on julistettava uudelleen pelaamattomaksi ja taas lisätään uusi rangaistuslyönti.

Väärältä viheriöltä ei saa pelata, väitetään. No, ei ihan niin, sillä väärälle viheriölle lyöty pallo on dropattava ilman rangaistusta viheriön reunasta yhden mailanmitan säteelle, yleensä foregreenille (etuviheriö). Pelaaja saa seistä viheriöllä eli tämä sääntö poikkeaa muista vapaan dropin tilanteista!

Vaikka scramblen ”säännöissä”, siis kilpailuohjeissa sanotaan, ettei pallon paikka saa dropatessa parantua, ei tämä koske normaalia lyöntipeliä. Säännöt eivät määrittele erikseen lyhyeksi leikattua väylää, foregreeniä, semiraffia tai karheikkoa. On vain pelialue, jolloin karheikossa olevan pallon voi dropata lyhyeksi leikatulle väylän osalle tai se voi vieriä siihen. Tai päinvastoin. Toki esteeseen tai pelialueen ulkopuolelle (OB) valunut pallo on dropattava uudestaan ja siinäkin päinvastoin: jos hiekkaesteeseen dropattu pallo valuu sieltä pois, on droppi uusittava. Pallo ei saa dropissa valua viheriölle, eikä viheriölle saa koskaan dropata.

Yleissääntöjä

Hyvä ”nyrkkisääntö” on, että vapaassa dropissa on yhden mailanmitan sääntö ja jos dropista saa rankkarin, on droppialue kaksi mailanmittaa.

Vesiesteissä droppipaikkaa mietittäessä on aina huomioitava milloin pallo ylitti VIIMEKSI vesiesteen rajan.

Jos pallon droppaa alle hartiakorkeuden, eikä käsi ole suorana, annetaan yksi rangaistuslyönti. Droppia ei voi siis uusia ”oikein” kumotakseen rangaistuksen.

Jos pelaaja tarkoituksellisesti droppaa väärään paikkaan saadakseen siitä merkittävää hyötyä, tulee pelaaja sulkea kilpailusta.

Reikäpelissä seuraa kaikista droppivirheistä pääsääntöisesti vain ko. reiän menetys.

Ja huom: Pallon saa merkitä pelaaja, pelaajan joukkuetoveri tai kuka muu henkilä tahansa pelaajan luvalla, mutta vain pelaaja itse saa pudottaa (dropata) pallon.

Mites meillä Rönnäsissä

Muutama droppivinkki. Yksi oli jo tuo väylä 12, mutta myös edellisellä väylällä pallo menee valitettavasti joskus 14. greenin kohdalta ja nimenomaan siltä puolelta veteen. Tässäkin kannattaa katsoa, olisiko väylän 11 puolella parempi droppipaikka, kuin ojan vasemmalla puolella, jossa väylän 14 kohdalla on monessa paikkaa aika kalteva pinta.

Sitten nämä ”skottibunkkerit” väylillä 5 ja 9, joissa klubipelaaja lyö joskus/usein/aina kolmannen lyöntinsä etubunkkeriin. Varsinkin viitosella tämä kolmas lyönti lähtee useilla vain muutaman kymmenen metrin päässä viheriöstä. Jos (kun) pallo makaa aivan bunkkerin seinämän vieressä, kannattaa pohtia kaikki neljä vaihtoehtoa omien kykyjen mukaan. 1) yritän viheriölle (vaikken itsekään usko), 2) lyön sivulle (varovaisesti, jottei mene metsään ja olen edelleen bunkkerissa), 3) droppaan bunkkeriin kauemmaksi etuseinästä (yksi rangaistulyönti) vai 4) droppaan pallon mahdollisimman lähelle paikkaa, josta löin bunkkeriin. Lähtee viides lyönti (ja nyt viheriölle) ja jos slopeni on 19 tai huonompi, puttaan vielä tuplabogia eli kahden pinnan puttia.

Olet metsässä missä vaan. Laske monellako lyönnillä olet onnistuessasi viheriöllä. Jos laskelmasi on: ensiksi sivulle päin kentälle ja siitä hyvästä paikasta viheriölle. Mutta, jos pallosi on kiven tai kannon vieressä, kuusen oksien alla jne. ja voit dropata kahden mailan säännöllä tai pallo-lippu-linjalla taaksepäin paikkaan, josta yhtä hyvin voit yrittää lipulle, niin miksi ottaa riskiä, ettei metsälyönti onnistukaan?

Nämä droppisäännöt – kuten golfin säännöt yleensäkin – ovat aika monimuotoisia ja tilanneherkkiä. Oleellistahan olisi, että kilpailussa kaikki pelaisivat – ja droppaisivat samoin säännöin ja samalla tavalla, jotta peli olisi reilua – kuten golfsääntöjen lyhyimmässä kiteytyksessäkin mainitaan: Kenttä pelataan niin kuin se on, pallo pelataan niin kuin se makaa. Jos tämä ei ole mahdollista, niin pelataan niin kuin on reilua. Ja jotta tiedetään, mikä on reilua, on tunnettava golfsäännöt!

Mikäli olet eri tai samaa mieltä tulkinnoista, olen käytettävissä. Kuittaa puhelimitse 044540 3232 tai sähköpostitse rami@holarion.fi

Rami Holopainen

seuratuomari

 

 

Blogi-kirjoitus 6.9.2014. – Rami Holopainen

Vesieste vai varapallo?

Tuomaritehtävät, oman peliryhmän pelitilanteet ja eritoten terassiparlamentti nostavat usein esiin kysymyksen tilanteesta, jossa pallo ehkä, kenties tai mahdollisesti menee vesiesteeseen tai sitten ei. Meillähän näitä tilanteita voi tulla esimerkiksi kakkosella, kolmosella, nelosella ja vielä ainakin väylillä 11-14. Väännön aihe on usein pelin jatkaminen sääntöjen mukaisesti. Ja ratkaisuja näyttää olevan useita! Kuulemani väittämät ovat: ”mahdollisessa vesiestetilanteessa ei saa koskaan lyödä varapalloa” ja toinen: ”jos varapallo on lyöty ja alkuperäinen löytyy vesiesteestä, ei sillä voi jatkaa vaan varapallo muuttuu automaattisesti pelipalloksi”. Joka tapauksessa, prosessin täytyisi mennä näin:

Tulkinta pallon menemisestä vesiesteeseen kiteytyy kysymykseen ”Onko mahdollista että pallo on voinut kadota muualle kuin vesiesteeseen”. Jos rehellinen vastaus on ”Ei”, silloin tiedetään tai on käytännössä varmaa että pallo on vesiesteessä. Kellään ryhmässä ei ole erityistä roolia tässä keskustelussa vaan vastaus perustuu kaikkien rehelliseen näkemykseen. Ja tuomarin näkökulmasta pitää vaan pyrkiä kysymään kaikki käytössä olevat faktat. Jos esim. vesiesteen edessä on pitkää heinää, vastaus on useassa tapauksessa ”Kyllä”. Jos pallo osuu puihin, samoin ”Kyllä”. Jos vastaus tiiltä lyödessä on ”Kyllä”, pelaajalla on oikeus ajan säästämiseksi lyödä varapallo (sääntö 27-2). Kun pelaajat saapuvat vesiesteen luokse, sama kysymys esitetään tarvittaessa uudestaan. Voihan olla että koko vesiestettä ei edes nähty tiiltä (esim. Puiston viitosväylä). Jos nyt vastaus on ”Ei”, voidaan jatkaa vesiestesäännön mukaan ja sillä ei ole merkitystä onko varapallo lyöty vai ei. Jos vastaus sen sijaan on ”Kyllä”, alkuperäinen pallo pitää löytää esteestä tai muualta että sillä voidaan jatkaa. Muuten jatketaan varapallolla, jos sellainen on siis lyöty. Muussa tapauksessa marssitaan takaisin lyöntipaikalle. Oleellista on siis löytyykö pallo vai ei.

Vesiestevarapallo

Hieman edelliseen liittyvä, mutta erilainen tilanne. Harjoituskierroksella olen nähnyt pelattavan ainakin väylillä kaksi, neljä ja 11, että pallo osuu kaislikkoon, mutta kukaan ei näe pallon menneen vesiesteen ylitse, mutta ei nähdä myöskään loiskahdusta. Pelaaja lyö vesiestesäännön mukaisesti niin sanotun varapallon. Näissähän voidaan ajan säästämiseksi – ainakin väylän 11 kohdalla, kun vasemmalla olevan vesieste päättyy noin kahdensadan metrin päässä lyöntipaikasta – lyödä kuten edellisessä esimerkissä säännön 27-2 mukainen varapallo paikasta, josta edellinen pallo lyötiin, mutta ei missään olosuhteissa lyödä vesiestesäännöllä ”varapalloa”, mikä muuttuu pelipalloksi, jos alkuperäinen pallo ei löydy vesiesteen takaa ja päinvastoin, jos löytyy, niin tämä ”vesiestevarapallo” hylätään. Toki tällainen tilanne voidaan huomioida paikallissäännöissä, mutta siihen tarvitaan Golfliiton sääntö- ja tasoitustoimikunnan lupa, mikä olisi varmasti ainakin meidän kenttämme tilanteissa ”kiven alla”. Vaikka tulkinta nimenomaan pelinopeuden kannalta voisikin olla tällainen, niin lordien ajatusmalli lienee ollut – monen muun tilanteen tavoin – että pelaajalle ei anneta mahdollisuutta valita useamman vaihtoehdon välillä (paitsi selkeät vesiestetilanteet, sääntö 26).

Useasti kuulee että epäselvät tilanteet tulkitaan aina pelaajan eduksi. Näin ei ole vaan esim. Decisions on the Rules of Golf” tuntee monta tilannetta jossa epäselvässä tilanteessa tulkitaan ”against the player”. Näissä vesiestetapauksissa mennään aina vain faktojen perusteella.

Rami Holopainen

seuratuomari

 

 

 

 

Blogi-kirjoitus 20.4.2014. – Rami Holopainen

Legendojen vaikutus

Kirjoittaessani Rönnäsin historiikkia olen keskustellut pääsiäiseen mennessä yli 40 henkilön kanssa. Udellessani heidän ensimmäistä kiinnitystään golfiin tai golfmailaan, on se lähes poikkeuksetta tapahtunut aikuisiällä – ja yleensä vielä jonkun sattuman kautta. Kovin vahvoja näyttöjä ei useimmilla ole muistakaan urheilulajeista, mutta ennen golfia tai golfin rinnalla kulkevasta harrastustason sportista kylläkin. Ja kun golf ei ole ollut nuoruusvuosien harrastus, ei sieltä muistu mieleen ketään legendaarista suomalaisgolfaria, jota olisi voinut ihailla kuten nyt nuoret jääkiekkoilijat Kurria ja Selännettä tai jalkapallopojat Litmasta ja Hyypiä. Pääsyy on tietysti se, ettei tämmöistä peluria ollut esimerkiksi 60-, 70- tai 80-luvulla. Mikael Pilz, Minea Blomqvist ja Mikko Ilonen ovat 90- ja 2000-luvun kansainvälisiä menestyjiä, mutta eivät vielä legendoja.

Oma ykköslajini oli futis, jalkapallo. Taidot riittivät silloin kakkosdivisioonassa pelaavan Tikkurilan Palloseuran yhteen talvisarjaotteluun, kun puolet pelaajista taisi olla flunssan kourissa. Kun ikämiespallossakin rima oli aika korkealla, siirryin erotuomariksi ja tuomitsin kaikkiaan noin 350 pelissä. Nuo 70-luvun lopun ja 80-luvun tapahtumat palautuivat mieliini, kun huhtikuun puolivälissä kuulin suruviestin legendaarisen jalkapalloilijan, hienon ihmisen, Aulis Rytkösen poismenosta. Opin tuntemaan hänet ja kunnioittamaan häntä vuosien 1981-82 aikana, jolloin hän oli Tikkurilan Palloseuran valmentaja ja minä joukkueenjohtaja.

Muistan monta kohahduttavaa hetkeä Auliksen persoonasta ja auktoriteetista. Oli ensimmäinen tapaaminen kentällä uuden valmentajan ja joukkueen välillä. Aulis kysyi omatoimiharjoittelusta ja aika moni käsi nousi, kun tuli puhe punttisalista, jossa pelaajat vahvistivat jalkojaan. Aulis pyöritti päätään ja sanoi, että futaajan tärkeimmät lihakset ovat vatsalihakset. Niillä lihaksilla lauotaan, harhautetaan ja otetaan taklauksia vastaan. Aulis otti paidan päältään ja hiljainen kohahdus täytti kentänkulmauksen kaikkien hämmästellessä 52-vuotiaan ”pyykkilautavatsaa”. Pari pelaajaa oli kyllä treenannut myös vatsalihaksia ja hymähtivät hieman koutsin palopuheille. Aulis taisi nähdä tämän ja alkoi armoton vatsajumpparumba – esimerkin voimin: -Oikealle, vasemmalle, pientä kaarta, isoa ympyrää, kantapäät ilmassa… Niin siinä tietysti kävi, että pelurien vatsat pettivät ensiksi. Aulis totesi rauhalliseen tyyliinsä: -Aina on joitain kumipäitä, jotka luulevat olevansa kunnossa. Toinen näistä kumipäistä oli silloinen luunkova laitapakki, nykyisin väyliemme laitoja pitkin pelaava Jorma Vuoritsalo.

Toinen mieleen jäänyt tapaus oli, kun harjoittelimme kulmapotkuja. Aulis hermostui, kun pallot eivät tulleet hänen toivomallaan tavalla ”laatikkoon”. Aulis otti pallon käteensä ja asetti yhden pelaajamme pilkun paikkeille sanoen: -seiso tässä ja käveli kulmalipulle. Parin askeleen vauhti ja pallo osui prikulleen paikallaan seisseen pelaajan päähän. Viesti meni perille. Nostan vielä yhden tapauksen. Joku korsolainen tyttö oli ihastunut Algerian-matkallaan paikalliseen tarjoilijaan ja tuonut mukanaan Suomeen. Kaveri ilmestyi sitten eräänä iltana TiPS:n harjoituksiin ja pyysi päästä mukaan kertoen englanniksi, että oli nuorempana kuulunut Algerian nuorisomaajoukkueeseen. Aulis katsoi viisi minuuttia Ahmedin ilmeisen köykäisiä otteita ja vinkkasi tämän luokseen kysyen sujuvalla ranskankielellä, että mitäpä tälle valmentajallesi kuuluu, kun oli aikanaan hänen pelikaverinaan Toulousessa. Ei näkynyt enää Ahmedia harjoituksissa. Mieleenpainuvaa oli myös nähdä sitten sarjapeleissä vastustajien kunnioittavat katseet, kun TiPS:n vaihtoaitiossa seisoi legendaarinen Rytkönen.

Ja mitenkäs tämä liittyy golfiin tai Rönnäsiin? Monellakin tapaa. Voidaan tietysti toivoa, että Rönnäsin 50-vuotisjuhlissa voitaisiin golfmuisteloissa ihastella jotakuta mikkoilosta, roopekakkoa, tonihakulia jne. Tai vaikkapa ”melkein rönnäsläistä”, Rio de Janeirossa 2016 golfin olympiakultaa voittanutta Krista Bakkeria – jonka isä Kari oli Sea Golf Rönnäsissä pro:na 90-luvulla. Toinen asia mitä pidän tärkeänä ja ihailtavana on, että tavattoman moni seniori- ja veteraani-iässä oleva rönnäsläinen pitää kunnostaan huolta muutenkin kuin golfaamalla. Joku pyöräilee, toinen pelaa tennistä, kolmas hiihtää, neljäs pelaa jääkiekkoa, viides jalkapalloa. Eivät he mitään maailmantähtiä ole eivätkä ole olleet. Muutamaa heistä, golfyhteisössämme kokousnuijan, taskulaskimen ja jämäkkyyden avulla ”jöötä” pitänyttä pidetään sisäpiirissä kuitenkin melkoisina sankareina, pitkän päivätyön Rönnäsin hyväksi puurtaneena, jopa pelastajana, legendana. Ehkäpä he ovat lisäksi lastensa tai lastenlastensa silmissä oman aikansa rytkösiä.

Rami Holopainen

klubitoimikunnan puheenjohtaja

 

 

 

 

Blogi-kirjoitus 20.1. – Rami Holopainen
Vääriä voittajia, onko heitä?

Useimmat meistä ovat kuulleet tarinan pienen paikkakunnan itseriittoisesta palopäälliköstä, joka sattui kerran olemaan uhkaavan palotilanteen aikana naapurikaupungissa anopin synttäreillä, ravitapahtumassa tai tilapäisen tyttöystävän luona päiväkahvilla. Joka tapauksessa, apulaispalopäällikkö otti homman hoitoonsa, organisoi paloalueen rajaamisen ja palavan talon sammuttamisen ihan omatoimisesti. Homma sujui niin nopeasti, että palopäällikön tullessa paikalle tuhatta ja sataa voi tämä vain todeta sammutustyön sujuneen ihan mallikkaasti ilman häntäkin. Sen verran otti äijän luonnolle, että pystyi vain suupielestään tuhauttamaan: -väärin sammutettu!

Alkuvuodesta valitaan maailman ja maiden parhaita urheilijoita. Suomessa voiton vei keihäänheiton MM-hopeamitalisti Tero Pitkämäki ja naapurimaassa Ruotsissa kaksi touria voittanut golfari Henrik Stenson. Molemmat urheilijat ovat lajiensa ehdotonta kansainvälistä eliittiä. Mutta, mitäpä eroa oli Suomen ja Ruotsin valinnoissa kokonaisuutena? Aloitetaan Ruotsista. Kakkoseksi jäi hiihdon MM-kultamitalisti Johan Olsson. Ja vertailuna siis, ettei Stensonin meriiteissä ollut MM- tai olympiamitalia. Vain kaksi osakilpailuvoittoa, joita voitaneen verrata hiihdon mc-kisoihin. Muistetaan myös Annika Sörenstamin muutaman vuoden takainen valinta sinikeltaisten Vuoden urheilijaksi

Ja sitten Suomeen. Suurin osa ykkössijojakin antaneista oli sitä mieltä, että keihään MM-hopea on arvokkaampi kuin suunnistuksen MM-kulta tai kaksi kultaa lumilautailussa. Kaikki golfaritkin nielevät sen, ettei Mikko Ilosen Nordea Mastersin voitto ole riittävä näyttö ykkössijalle. Mikon sijoitushan oli yhdeksäs ja joka tapauksessa 13 urheilutoimittajaa oli äänestänyt häntä jopa ykköseksi! Varmaan samanlaista lajirakkautta kuin Jarkko Niemisen kohdalla, jota muutama äänesti myös Vuoden urheilijaksi!

Edellä mainitsemani lajirakkaus ei saisi sentään liikaa sokaista, eikä myöskään toisinpäin. Viime vuonnahan iso vitsi oli, ettei eniten ykkössijoja saanutta (Leo-Pekka Tähti) valittu vuoden urheilijaksi, mutta lähes farssi ole, ettei iso osa urheilutoimittajia sijoittanut häntä edes kymmenen sakkiin. Sama ilmiöhän esiintyi aikanaan Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen kohdalla. Autourheilu ei ole urheilua. Onneksi meillä ei ole shakkimestaria.

Olen aina sanonut, että maailman helpoin virka on mäkihyppytuomarilla. Jos tornissa on nimimies, on lähtöpisteet 19 ja jos tulee pitkä hyppy, niin puoli pinnaa lisää ja jos lyhyt, niin puoli pois ja räpiköinnistä ihan koko pinna. Et varmaan erotu joukosta! Meillä tämä Vuoden urheilija –valinta on mennyt pitkälti niin, että jos olet hiihtäjä, keihäänheittäjä tai painija, on sinulla muutaman sijan etumatka. Listaan ei voi lisätä enää miesurheilijastatusta, sillä tässä tasa-arvon (ei puhuta euroista) maassa on nainen valittu Vuoden urheilijaksi viidesti peräkkäin vuosina 2008-2102. Ja ihan muista lajeista.

Palataanpa vielä golfiin ja Mikon, Minean, Roopen tai Kaisan mahdollisuuksiin tulla valituksi Vuoden urheilijaksi 2014. Vain voitto riittää – ja mieluummin kaksi. Tammikuun puolivälissä on ”äänestyskorissa” jo muun muassa nuorten jääkiekkokultaa ja samoin ringettekultaa. Koppaan tippunee Shotsista vielä joku Anne Kyllösen pronssi, kenties naisten viestihopea, aina yllättävät lumilautailijat ja koko pitkän tulevan kesän menestykset. Ei voi tietää.

Kun verrataan kahta täysin eri lajia, ei sellaista mittaria ole keksitty, mikä olisi taatusti oikeudenmukainen. Siis sellainen, joka huomioisi lajia harrastavien urheilijoiden ja eritoten maiden määrän, lajin yleisen vaikeuden (sentit, sekunnit, taito…) ja myös sen penkkiurheilukiinnostavuuden. Ja miten erotat yksilö- ja joukkueurheilijan? Minulla sellainen mittari on ja se näyttää, että väärä valinta on tehty. Vuoden urheilijaksi olisi pitänyt valita Niklas Moisander!

Rami Holopainen

klubitoimikunnan puheenjohtaja

 

 

Blogi-kirjoitus 14.4.2013 – Rami Holopainen, Klubitoimikunnan puheenjohtaja

Palvelun merkitys

Rautakaudella  suomalaisten pääelinkeinona oli metsästys ja kalastus. Nyt rautamailakaudella noin 70 %   saa elantonsa eri palveluihin liittyvistä tehtävistä. Kaikki yritykset ja yhteisöt korostavat toiminnassaan hyvän palvelukulttuurin merkitystä. Itse kukin voimme ja joudumme arvioimaan lähes joka päivä, saako sitä hyvää ja aitoa asiakaspalvelua.

Eräs asiakaspalvelun muodoista on nettikontaktointi. Lähes kaikkien yritysten kotisivuilla on sähköpostiosoitteena asiakaspalvelu@alfa.fi, palaute@beeta.fi, info@celsius.fi jne. Asiat hoituvat. Tai sitten ei. Useimmat meistä kaipaavat kuitenkin asioinnissa ja myös mahdollisissa reklamaatiotapauksissa henkilökohtaista keskustelukumppania. Stockmann on kenties paras esimerkki asiakaspalvelun kokonaisvaltaisesta toiminnasta. Ostaminen valintoineen ja maksuineen sujuvat, eikä mahdollisissa reklamaatioissa koskaan vängätä. Asiakas on aina oikeassa.

Meidänkin perheessä saatiin ihan tuoreeltaan hyvää asiakaspalvelua myös muualta. Ostin mökille digiboxin Kodin Ykkösen Vantaan Porttipuiston myymälästä. Se ei kuitenkaan lähtenyt pelittämään, joten hain apua myyjältä käydessäni siellä päin. Kävimme koko teknisen probleeman läpi kytkentöineen ja asetuksineen. Ei auttanut. Kokeilimme vielä HDM-kaapelia, antennivahvistajaa  ja kaikkien nuorten miesten vinkkejä. Lopputulema oli, että kiikutin boxin takaisin liikkeeseen, josta sain tilalle uuden, hieman kalliimman, ilman välirahaa. Ja se toimi heti kuin junan vessa. Oleellisinta oli tässä se, että ilmeisesti antennilitäntä oli murtunut, mutta myyjä ei missään vaiheessa laittanut sitä ostajan syyksi. Arvostin myös kun hän soitti prosessin aikana jopa pyytämättä minulle varmistaakseen toimivuuden.

Aivan samoin kävi vaimollani, kun hän osti oviverhon Porvoon Eurokankaasta. Verhossa oli kuitenkin pieni ommelvirhe, joten sitä ei voitu kiinnittää toivotulla tavalla. Vaimo soitti liikkeeseen, josta pyydettiin tuomaan verho takaisin. Seuraavana päivänä haimme kokonaan uuden verhon, jonka saimme veloituksetta. Ei Eurokankaan myyjä kyseenalaistanut missään vaiheessa sitä, oliko tilauksen tehnyt vaimoni antama briiffi kyllin selkeä. Ei, pääasia oli, että asiakas sai toivomansa tuotteen ja oli tyytyväinen!

Myös päinvastaista kokemusta osui samoille päiville. Hankin PlusTV-kortin, jotta voin katsella golfia maailmalta ennen oman pelikauden alkamista. Mutta, kun torstaina testasin sitä, ei näkynyt Mastersista swingejä, ei putteja. Itse asiassa ei mitään. Soitin ko. korttifirmaan, tai itse asiassa yritin, mutta olisin odotusaikana ehtinyt kävellä Rönnäsistä pääkaupunkiseudulle firman pääkonttorin ala-aulaan. En vaan ottanut riskiä, että olisiko siellä kukaan kuunnellut huoliani. No, laitoin sähköpostin. Ja vastaus tuli salamannopeasti. Automaatista. –Otamme yhteyttä teihin viiden vuorokauden kuluttua. Täh? Torstaista viisi päivää tarkoittaa maanantaita tai tiistaita. Ja kisaa käydään torstaista sunnuntaihin. Ohi siis meni. Mutta,  ihan oikeasti, missä on raja? Korttikauppiaat ehtivät kyllä soittaa viiden päivän aikana kahdesti tai kolmesti, mutta kun maksetulle palvelulle hakee vastinetta, ei voisi ketään vähempää kiinnostaa, kulunutta sanontaa käyttääkseni.

Edellisten myönteisten ja riipivien elämänkokemusteni kuvaamisien kautta back to Rönnäs. Sea Golf Rönnäsin asiakaspalvelu kulminoituu vahvasti caddiemastereiden toimintaan puhelimessa ja tiskillä. Tämä toiminta arvioitiin muistaakseni Golf Digets –lehdessä pari vuotta sitten maamme toiseksi parhaaksi! Tämä on hyvä lähtökohta ja ponnahduslauta lähes kokonaan uusiutuvalle caddiejoukolle. Se on toki myös haaste, mutta uskon, että Karin ja Toffen  ohjauksessa entinen palvelutaso pystytään säilyttämään. Me pelaajatkin pystymme vaikuttamaan ymmärryksellä mahdollisissa alkuhankaluuksissa – kuten ymmärrämme myös aloittelevia pelaajia. Antakaamme siis kaikki tukemme ja hyväksyntämme, etteivät uudet caddiet ehkä opi tuntemaan meitä kaikkia nimeltä heti ensimmäisinä päivinä.

Rami Holopainen

Klubitoimikunnan pj.

 

 

 

 

Blogi-kirjoitus 3.1.2013 – Rami Holopainen, Klubitoimikunnan puheenjohtaja

Haittaako paalu?

Törmäsin vuoden 2012 viimeisinä päivinä Sea Pinen (paikallinen Sea Golf) kentällä Hua Hinissä sääntötulkintaan, jossa pelaaja aikoi poistaa lyöntilinjallaan olevan sivuvesiesteen paalun, joka sijaitsi hänen aikomallaan lyöntilinjalla, mutta reilun parin metrin päässä. Eräs ryhmämme pelaajista oli eri mieltä homman laillisuudesta, kun pelasimme sentään kymmenen bahtin skiniä. Mikä on Sinun tulkintasi?

Golfin säännöthän ovat – kuten kaikki tiedämme – aika moniulotteiset ja tulkinnanvaraiset. Niinpä sääntöihin joudutaankin tekemään aika ajoin lisäyksiä ja eritoten täsmennyksiä. No, ensimmäiset pelit on pelattu tiettävästi jo helmikuussa 1297. Vanhimmat säilyneet säännöt ovat vuodelta 1687, jolloin ei esim. golfautoja ja etäisyysmittareita käytetty.

Golfsääntöjen osaamista, ymmärtämistä ja soveltamista vaikeuttaa ns. määritteiden monilukuisuus. Jos golfsäännöt tehtäisiin nyt ihan puhtaalta pöydältä, veikkaanpa että ne rakentuisivat enemmän tilannekohtaisesti. Muun muassa monia ongelma- tai pulmatilanteista vapautumisia käsitellään haitan näkökulmasta. Mutta, haittoja onkin sitten moneen lähtöön: on kiinteää haittaa, tilapäistä haittaa, luonnonhaittaa, siirrettävää haittaa, liikuteltavaa haittaa jne.

Pureudutaanpa nyt vain otsikkoasiaan eli haittaako paalu lyöntiäsi. Ja jos, niin miten vapaudut ja mitä se maksaa (rangaistuslyönnit). Lähdetäänpä mittapaaluista. Jos pallosi makaa 150 m tai 100 m paalun vieressä niin, että se haittaa lyöntiasentoon asettautumista tai mailan heilahdusliikettä saat vapaan dropin lähimpään paikkaan, josta paalusta ei ole haittaa. Ja ei tietenkään lähemmäksi lippua, kuten et saa muissakaan droppi-tilanteissa. Huomattava on, että jos paalu on ainoastaan lyöntilinjallasi, et vapaata droppia saa. Et myöskään voi saada vapautusta tarkoituksellisesti poikkeavan mailan heilahdusradan tai lyöntisuunnan vuoksi. Missään olosuhteissa mittapaaluja ei saa edes väliaikaisesti nostaa!

OB-paalut ovat kaikkein selkeimmät. Jos pallosi makaa OB-paalun lähellä, kuitenkin kentällä, estäen lyömisen eteenpäin on sinulla vain kolme mahdollisuutta: lyöt kuitenkin esimerkiksi sivulle tai taaksepäin tai lähdet lyömään yhdellä rankkarilla palloa paikasta, johon ko. pulmatilanteen löit. Usein tiiltä. Voit tietenkin julistaa pallon pelaamattomaksi ja jatkat pelaamattoman pallon säännöin.

Ja sitten vesiesteisiin. Ratkaisu ingressin kysymykseenhän on, että vesiesteen paalu on liikuteltava haitta ja voit sen aina rangaistuksetta nostaa, vaikka se ei olisi esteenä lyöntiasentoon asettumisella tai mailan liikeradalle. Riittää, jos se on lyöntilinjallasi. Huomaa myös, että voit käyttää tätä oikeutta, vaikka pallosi olisi esteessä. Tiesithän tämänkin? Ja jotta asia ei olisi aivan yksiselitteinen, niin jos paalu, laatta tai jokin muu vesiesteen rajaa osoittava rakenne tai merkki onkin niin lujasti maassa kiinni (esim. kivimuuri tai hirsirakenne), ettei sitä kohtuullisin ponnistuksin ja viivyttelemättä voi siirtää, saat vapaan dropin vain jos tässä tapauksessa nyt siis kiinteä haitta vaikeuttaa (haittaa) lyöntiasentoa tai mailan liikerataa. Mutta, jos olet vesiesteen puolella niin hups: silloin jatketaankin ainoastaan vesiestesäännöin eli tässä ero liikuteltavan ja kiinteän haitan välillä.

Lopuksi vielä muutama muistutus ja tarkennus ”haittapaaluja” sivuten. Vesiesteen ja OB-rajaa osoittavien paalujen osalta tilanne on sikäli sama, että molemmissa paalut sijaitsevat alueella, jota ne osoittavat; vesiestepaalut ovat vesiesteessä ja ulkorajan paalut ovat kokonaan ulkona. Ja totta kai pallon paikan osalta hienoinen ero: pallo on ulkona silloin kun se on kokonaan kentän puoleisen linjan ulkopuolella, mutta vesiesteissä pallo on esteessä, jos vain pienikin osa siitä on kentän puoleisen linjan päällä (ja linjahan jatkuu maasta taivaaseen). Vesiestesäännöissähän tämä tarkoittaa sitä, että jos pallo makaa vaikka osinkin muovisen, vesiesteen rajaa osoittavan lätkän päällä, on se vesiesteessä. Ja miten jatketaan? Jos lätkä on siirrettävissä, pallo merkataan, merkkilaatta poistetaan ja pallo pudotetaan rangaistuksetta mahdollisimman lähelle ko. paikkaa, ei lähemmäs lippua. Jos taas merkkilaatta on niin tukevasti kiinni, ettei sitä voi siirtää, on palloa pelattava merkin päältä tai sovellettava vesiestesääntöä. Ja hieman eri tilanne: jos pallo ei ole esteessä, mutta on esimerkiksi merkkilaatan takana, koskettamatta siis sitä, voidaan laatta poistaa lyönnin ajaksi.

Tiedän, että toistan itseäni, mutta: tunne säännöt, jotta voit hyödyntää niitä eduksesi. Jos kaikki edellä oleva oli sinulle ”pässinselvää”, laadi adressi, johon keräät 20:n yhtä osaavan nimet, niin lupaan, etten pidä sääntökilpailuja avajaisissa, kesäpäivän juhlissa, klubi-illoissa enkä päättäjäisissä.

Rami Holopainen Klubitoimikunnan pj.

 

 

 

Blogi-kirjoitus 17.8. – Rami Holopainen Klubitoimikunnan puheenjohtaja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Lainaan otsikkoon suuresti pitämäni nuoren kirjailijan Tuomas Kyrön radion kesäsarjaa, jota Antti Litja valloittavalla tavalla tulkitsee. Kyrön kirja tuli mieleeni pelatessani joku viikko sitten yritystapahtumassa, jossa samaan lähtöön kanssani oli sijoitettuni kolme muuta pelaajaa, joita en aiemmin tuntenut. Matkaan lähti pelaajia vieläpä eli puolilta Suomea: Nurmeksesta, Seinäjoelta, Keimolasta ja Rönnäsistä.

Kun kysymyksessä oli vielä kilpailu, tunnustelivat kaikki hieman ilmaa huomioiden, että joku saattaa haluta olla omissa oloissaan osallistumasta ”smooltolkkiin”. Mutta, aika pian hyvä puheensorina täytti joutoajat, siirtymät ja pienet odottamiset. Kun kaikilla sujui pelikin alussa vähintään bogitahtiin, aloimme jo ennakoida jopa joukkuekisan voittoa – mikä sitten itse asiassa tulikin. Hyvällä kannustuksella itse kukin toi kaksi parasta neljästä -kisan pottiin vuorollaan kolmen pinnan suorituksia.

Kun matkassa oli kuitenkin neljä aikuista miestä, oli myös neljä erilaista persoonaa. Yksi ryhmämme pelaajista – kierroksessaan hieman epäonnistunut – kommentoi noin joka toista lyöntiään; kantaosuma, kärkiosuma, liian lyhyt, liian kova jne. Asioita, jotka kaikki näimme! Mutta, pahus vieköön, huomasin pari kertaa, että olin itsekin lähdössä samaan leikkiin. Ei voi pelikaveria vähempi kiinnostaa kuin lyöjän oma kommentti huonosta lyönnistään. Anteeksi rönnäsläiset, jos olen tähän kuultenne sortunut. No, eräs pelaaja tuskaili pelkästään puttiensa kanssa selittäen, että puttaa normaalisti paljon paremmin. Jälkeenpäin ajatellen kyseessä saattoi olla lievä anteeksipyyntö joukkueen puolesta. Joka tapauksessa, vain päivän putti- ja lyöntikunto ratkaisee. Älä selitä!

Joukkueemme neljäs jäsen – pitkälyöntinen pohjalainen – päräytti muutaman kerran voimasanasarjan epäonnistuessaan. Tällainen spontaani reaktio sallittakoon pari kolme kertaa kierroksen aikana, mutta jos jokainen sadattelisi huonon lyöntinsä jälkeen vaikkakin vain itselleen tai yrittäisi kerätä sympatiaa itsesääliin vaipumalla; voi kun mä olen huono pelaaja, miksei mun putit uppoa koskaan ja voi voi sitä, voi voi tätä, niin kysyä voisi: oletko ihan varma lajivalinnastasi. On tietysti mukava todeta yli kaksi tuhatta kierosta pelanneena – kenties lähes yhtä monen eri pelaajan kanssa – että yli 99 % golfareista osaa ottaa tämän hienon lajin oikein. Liikunta ja ulkoilu ovat merkittävässä osassa, mutta myös itse peli ja jopa kilpaileminen on kivaa, kilpailun voittamisesta puhumattakaan. Kuten kaikki tiedämme, laji koukuttaa, koska surkeimmallekin pelaajalle tulee silloin tällöin onnistumisia, jotka luovat uskoa, että huomenna pelaan paremmin – tai jos en, niin ylihuomenna. Golfiahan on sanottukin pirun keksimäksi, mutta itse uskon versioon, että keksijä oli pirun anoppi.

Koska elämä on yhtä plagiointia, niin myös loppuun sovellettu lainaus itseäni suuremmalta ajattelijalta. Hyvät rönnäsläiset, golfia voi pelata kahdesta syystä: rahasta tai ilosta. Ja kun olen teistä aika monen kanssa pelannut, en usko kovinkaan monen teistä olevan lajin parissa ensin mainitusta syystä. Siis, jos ei se kierros ole menossakaan ihan nappiin, älä pilaa muiden päivää mailoja viskomalla tai olemalla kymmenellä muulla tavalla huonotuulinen. Niele kiukkusi ja kerro vasta kotona mahdolliselle kumppanillesi, äidillesi, kissallesi, pelargoniallesi tai vaikkapa omalle peilikuvallesi, että kyllä minä niin mieleni pahoitin.

 

Rami Holopainen
klubitoimikunnan puheenjohtaja

 

 

 

 

Blogi-kirjoitus – Raimo Holopainen – Klubitoimikunnan puheenjohtaja

Hidas peli – vai hidas pelaaja?

Vaihdoin kapteenimme kanssa muutaman sanan aiheesta hidas peli, josta myös terassiparlamentti aika ajoin vaihtaa mielipiteitä joskus tuohtuneeseenkin sävyyn. Asia kuuluu enempi kapteenin, toimiston ja valvojien ruoteliin, mutta kun klubitoimikunnan eräs tehtävä on huolehtia jäsenistön viihtyvyydestä – jota myös kierroksen luonnikas sujuvuus on – analysoin hieman hitaan pelin filosofiaa ja syntyjä syviä.

Kierroksen kestoaikahan koostuu viidestä tekijästä, jos ei oteta lukuun odotusminuutteja. Nämä ovat:*
· puhdas kävelyaika
· itse lyöntisuoritus
· lyöntiin valmistautuminen
· kun kukaan ei tee mitään
· muu puuhastelu

Kärryä vetäen tai bägiä kantaen on kävelynopeus noin 8 – 10 minuuttia/kilometri eli reilusta tunnista hieman yli puoleentoista tuntiin. Siis vain 30 – 40 % kierrosajasta eli juoksemalla ei voita juuri mitään. Itse lyöntisuoritus backswingin aloittamisesta pallon pysähtymiseen – jolloin kukaan ei liiku – kestää kolmesta kymmeneen sekuntiin, jolloin sataan lyöntiin/pelaaja kuluu neljän hengen ryhmältä noin 3 000 sekuntia eli maksimissaan noin tunti. Ollaan siis kahdessa ja puolessa tunnissa. No, näin ripeästi vain yksinpelaaja suoriutuu urakasta kentän ollessa tyhjä.

Mutta, mihin sitten kuluu se muu puolitoista – kaksi ja puoli tuntia? Lyöntiin valmistautuminen on ja saa olla yksilöllistä, sillä varmin tae pelin hidastumiseen on yrittää pelata mahdollisimman nopeasti. Mutta, jos pallolle mennään ilman suunnitelmaa, ilman mailaa, ilman hanskaa ja pro swingejä otetaan puolenkymmentä, vie yhden pelaajan valmistautuminen jopa yli minuutin per lyönti. Jos ryhmässä on neljä yhtä ”huolellista” pelaajaa, niin edellä olevat karkaavat ja muu klubi seisoo takana. Usein takana tulevien kannalta ärsyttävintä on, kun kukaan ei liiku tai kukaan ei näytä edes ajattelevan. Lyöntivuorosta pidetään itsepäisesti kiinni silloinkin, kun omalle pallolle voisi antaa kyytiä ja lähteä sitten etsimään kaverin mahdollisesti kadoksissa olevaa palloa. Toinen ”jarrupaikka” on aika usein teeboxi, jonka vieressä merkataan edellisen reiän tuloksia, juodaan limpparia tai kerrotaan tarinoita. Ja sitten kun honourissa oleva päättää lyödä, mennään boxiin, aletaan vetää hanskaa käteen ja tuumaamaan eri mailoilla saatavan avauslyönnin putoamispaikkaa. Jos et saa koppia ajatuksenkulustani niin tässä tiivistettynä mielestäni parhaat vinkit – ei pelin vaan kokonaisajan – muita pelaajia huomioivaan etenemiseen:

1. Ole ykkösteellä ajoissa! Anna työrauha edelliselle ryhmälle ja siirry heti odottamaan vuoroasi – ja lataa samalla itsellesi hyvä pelifiilis.
2. Jos olet honourissa ja väylä on vapaa avauslyöntiin, lyö, vaikka et olisi merkannutkaan edellisen reiän tulosta. Seuraavien lyöjien välissä aina aikaa tsekata ja kirjoittaa. Toisaalta, jos honourissa oleva päättää juuri lyöntivuorollaan syödä eväitään, ei kai haittaa, jos joku valmiina oleva pelaaja avaa?
3. Laita hanska käteen sekä pallo ja tee valmiiksi jo boxiin kävellessäsi ja ota oletusmaila mukaan. Usein se on se, millä kuitenkin lyöt.
4. Katso jokaisen pelaajan jokainen lyönti. Kahdeksan silmää näkee varmaan paremmin kuin neljä ja ainakin paremmin kuin kaksi.
5. Jos oma pallosi on lyötävissä – vaikka ei olisikaan lyöntivuorosi – lyö, mutta pyydä ainakin yhtä pelikaveria seuraamaan lyöntiäsi ja paikallistamaan lepikkoon menneet – ja huutamaan forea pallon karatessa. Kun olet lyönyt, seuraava pelaaja lyö ja sinä voit auttaa kadonneen pallon etsinnässä.
6. Jos pallosi meni metsään, ota etsintään yksi maila mukaan, esimerkiksi rautaysi. Jos pallo makaakin hyvin, niin sitten vaihdat tietysti mailaa.
7. Jos kaksi pelaajaa on samassa bunkkerissa, niin se, jonka pallo on lyöntien jälkeen paremmassa asemassa, haravoi bunkkerin.
8. Jätä bägisi aina kun mahdollista lähelle seuraavalle teelle menevää tietä. Ei siis greenin eteen, eikä missään tapauksessa toiselle puolelle, jos joudut reiän pelattuasi kiertämään greenin edestä.
9. Perussääntö greenillä on, että se joka on putannut ensimmäisenä reikään, huolehtii lipusta. Näin ryhmä on heti valmis jatkamaan matkaa, kun kaikki ovat putanneet.
10. Älä pyri tietoisesti pelaamaan mahdollisimman nopeasti, sillä silloin lyöntimäärä varmasti lisääntyy – ja kierrosaika pitenee.

Jos tunnistat itsesi parista kolmesta kohdasta ”jarrumieheksi”, niin ottanet opiksesi. Ja vielä kerran; nopea, alle neljän tunnin pelikierros ei ole, eikä saa olla itsetarkoitus, mutta meillä kaikilla on mukavampaa, kun pelissä on sellainen tasaisen mukava rytmi, mikä puolestaan takaa rauhallisemman mielen ja edelleen: paremmat lyönnit ja paremman scoren. Golf on kivaa, mutta hyvä golf vielä kivempaa.

Rami Holopainen
klubitoimikunnan puheenjohtaja

 

Blogi-kirjoitus – Juuso Ihalainen 24.6.2012 – SGR Kapteeni

Mikä on oikein ja mikä väärin?

Klubeilla, kentillä ja tietenkin myös muuallakin kuulee moninaisia toteamuksia eri henkilöiden käyttäytymisestä, periaatteista ja toiminnasta. Asioihin on aina moninaisia mielipiteitä ja tulkintoja. Joskus sääntönä on kirjoitettu sääntö ja joskus etiketteihin perustava sääntö – ainakin meille rakkaassa golf-harrastuksessamme.

Ehken golfin puhutuimmat asiat edelleenkin on huonot ja hyvät lyönnit, ohi menneet putit, julmetunmoiset slaissit, greenien epätasaisuus, pelinopeus, pukeutuminen, autolla ajaminen ja kärryjen vetäminen tai jopa klubilounas. Kaikki edellä listattujen asioiden keskustelut velloo usein valtoimenaan ja kaikilla on asiaan varmaan oma mielipiteensä. Toivottavasti kuitenkin positiivisuuden kautta lähdetään kierrokselle, ollaan siellä hymyileviä ja kierroksen jälkeen taas hyvällä fiilikselle lähdetään kohti kotiovea.

Kapteeniaikani alkukuukausina olen saanut lukea eri seurojen kapteenien mielipiteitä oman kenttiensä kunnosta. Samassa yhteydessä on annettu vinkkejä kentänhoitoon ja jopa nurmilaatuun. Itse olen positiivisen sanan Rönnäsin kunnosta kaikille välittänyt ja tyytyväisyyteni kenttämme kokonaisuudesta kirjoittanut. Toivottavasti tämä on yleisesti kaikkien meidän mielipide, koska kenttämme kunto on todella hyvä – kiitos siitä!! Olen saanut myös ikävä kyllä kuunnella ja selvittää ei niin mukavia asioita. Miten hitaita pelaajia on arvosteltu, palloja jaloille lyöty ja epäurheilijamaista käytöstä viljelty. En halua tässä alkaa niitä sen enempää setvimään, mutta muistakaa: Golf ei ole suorittamista, se on nauttimista. Ottakaa siis kierrokseen positiivinen olo mukaan ja ajatelkaa asioita kaikkien näkökulmasta. Miettikää myös hiljaisuudessaan itsekseen kierrosta ennen teille jokin tavoite ja kierroksen jälkeen ”analysoikaa” sen onnistuminen. Ilman tavoitteita, pieniäkin, ei synny yhtään mitään. Tavoitteen ei pidä olla aina iso tai tulokseen kohdistuva.

Kun kesälomakausi nyt alkaa ja golf-aika on parhaimmillaan, niin otetaan jokainen pelaaja huomioon ja nautitaan auringosta!

Näkemisiin klubilla, kentällä, tiiboksissa tai vaikka raitilla,

Juuso Ihalainen
Blogi-kirjoitus – Raimo Holopainen 20.6.2012 – SGR Klubitoimikunnan PJ

Mikä on kentän mitta?

Golfkentän par-luku on pääsääntöisesti 72. Suomen kentistäkin arviolta yli 85 % on par 72:sia, kymmenisen prosenttia 71:siä – kuten Rönnäs, Tali ja Tuusula – ja loput sitten pääosin välillä 68-73. Par 72 muodostuu useimmiten neljästä kolmosesta, 12:sta nelosesta ja neljästä viitosesta. Näin on siis keskimäärin. Aina silloin tällöin joku haikailee Rönnäsiinkin neljättä viitosta ja onhan sitä jossain määrin tuumattu myös päättävillä tasoillakin. Mutta, mikä on Sinun mielipiteesi?

Aihe tuli mieleeni seuratessani US Openia, mikä pelattiin San Franciscon Olympic Clubilla. Kuinka moni muuten noteerasi kentän varsin poikkeuksellisen väyläjakauman? Kentän par on 70, mikä johtuu siitä, että par 5 –väyliä on vain kaksi! Nekin ”kummallisesti” ihan lopussa ja vieläpä peräkkäin: 16. ja 17. väylä. Ja tällä kentällä pelattiin siis US Openia!

Aika moni on varmaan pelannut Costa del Solilla El Chaparral`in, mikä avattiin konkurssin jälkeen uudestaan vuonna 2006. Ja sepä onkin varsin mielenkiintoinen par 72! Kolmosia, nelosia ja viitosia on jokaista kuusi kappaletta. Vastaavanlaisen kentän olen pelannut Skotlannissa ja ellen väärin muista, niin kenttä oli Carnoustie, jossa on pelattu useasti The Open. Suomessakin taitaa olla pari kenttää, joissa on viisi kolmosta ja viisi viitosta. Messilä taitaa olla sellainen.

Par-luku on mielestäni aika epäoleellinen, kyllä aivan muut seikat vaikuttavat fiilikseen ja tuloksentekoon. Mutta, pelkästään Suomen yli sadastatuhannesta pelaajasta kannanottajia kyllä riittää, jopa ”asiantuntijatasolla”. Kun Kytäjän South East avattiin, niin Golflehdessä kummasteltiin, kun kentällä on kaksi par kolmosta peräkkäin (9 ja 10). Niinpä!

Pieni par-luku antaa joskus myös paikan pieneen itsepetokseen tai kaverien ”huijaamiseen”. Kun pelasin New Coursen bto 76, niin laitoin viestin muutamalle pelikaverille, että draivasin elämäni kierroksen, ekan kerran seiskalla alkavan tuloksen pelaamalla Rönnäsin NC:n 76 mainitsematta erikseen, että par on 68.

Palataanpa vielä OC:n par-lukuun, joka on, kuten tiedämme, 71. Sitä kaivattua viitosta on istutettu minulle kerrottuna ainakin kolmoselle, 11:lle, 15:lle ja 17:lle. Kolmosella teeboxi olisi oikealla kalliolla polun varressa, 11:llä väylä jatkuisi sata metriä eteenpäin, 15:llä lyöntipaikat olisivat greenin 11 vieressä ja kaikkein huikeimpana 17:llä ykkösväylän punaisen teen vieressä. Mielenkiintoista!

No, tämä ei ole kannanotto minkään vaihtoehdon puolesta. Tarkkaavainen lukija saattaa kyllä mielipiteeni nähdä. Tuumailenpa vain yli 300 eri kenttää 31:ssä maassa pelanneena, että yhtä vaikeaa, yhtä hauskaa ja yhtä puhuttavaa golf on aina. Mukavinta se on kuitenkin kotikentällä, jossa kierroksen aikana voi bongailla mm. ketunpoikia, sorsapoikueita, metsäkauriita, merikotkia ja parannella hyvän peliseuran kanssa maailmaa. Kenttäämme kun ei juurikaan voi enää parantaa. Mitä nyt pientä pintaremonttia…

Rami Holopainen

 

Blogi-kirjoitus – Raimo Holopainen 21.5.2012 – SGR Klubitoimikunnan PJ

Helpoin tapa parantaa tulosta
Kaikki haluamme parantaa peliämme eli selvitä 18 väylää nykyistä vähemmillä lyönneillä. Tavoitteena on tietysti parempia lyöntipeli- ja pistebogeytuloksia. Vanha kliseehän on, että tulos paranee lähipelissä. Tämä perustuu taas siihen, että maailman huipuilla puolet lyönneistä on putteja. Tyypillisellä klubipelaajalla peli on sentään vaihtelevampaa; vain kolmannekseen lyönneistä käytetään putteria.

Myös lähestymislyönnin tarkkuuteen vannotaan: ”jos wedgesi toimii, puttaat joka toisella viheriöllä vain kerran ja joka toisella kaksi”. Niinpä. Vaan kuinkahan analyyttisesti Rönnäsin jäsenistö keskimäärin suhtautuu omaan peliinsä? Tämähän voisi olla tietysti vaikka seuraavaan jäsenlehteen tehtävän tutkimuksen aihe. No, ainakin osa suhtautuu peliinsä vanhalla viisaudella: -birdie päivässä pitää pro:n loitolla!

Mutta otsikkoon tarkemmin. Omaa peliähän voi parantaa joko opettajan avulla tai omatoimisesti videoita katsomalla, kirjallisuutta lukemalla ja hakkaamalla satoja ja taas satoja palloja rangella. Suosittelen kaikkien yhdistämistä varsinkin, jos olet ns. kehittyvä nuori eli pelannut kenties vasta muutaman vuoden senioreissa. Ja vihdoin siihen kaikkein helpoimpaan ja itse asiassa vaivattomimpaan tapaan: opettele säännöt! Monihan (useimmat?) tyytyy siihen, että kilpailuryhmässä on aina joku, joka osaa säännöt. Varmaan näin onkin, mutta kentällä on lukemattomia tilanteita, joissa sääntöjen tuntemus ja oikea tulkinta saattavat vaikuttaa vähintään parin pisteen verran. Lyöntipelissä jopa monin verroin enemmänkin.

Pelataanpa muutama väylä. Useimmat klubipelaajat lyövät viitosella avauksensa joko herrojen laaksoon tai leidien tasangolle. Harvahko lyö kakkosen greenille, moni monsteribunkkerin eteen, 30-40 m viheriöstä. Jos sitten kolmas lyönti jääkin lyhyeksi ja pallo tipahtaa kymmenen sentin päähän 120 cm korkeasta seinämästä, ollaankin pulassa. Greenille ei voi tai uskalla yrittää, kun lyöntiä ei saa lyötyä läpi. Sama ongelma on taaksepäin lyönnissä. Vaihtoehdoksi jääkin sivulle yrittäminen. Molemmin puolin on tosin vain vajaat kymmenen metriä tilaa. Huhhuh! Oletko tehnyt kaksinumeroisen tuloksen tai ainakin seiskan, kasin? Tässä kannattaakin aina harkita myös vaihtoehtoa, että palaa lyömään uuden lyönnin siitä, mistä kolmas lyönti meni bunkkeriin. No, viides lähtee, mutta onnistuessa pääsee puttaamaan tuplabogia, joka antaa useimmille pisteen, monelle kaksi ja 36 tasoituksella jopa kolme!

Toinen esimerkkitapaus olkoon vaikka väylä 12. Jos pelaajan avaus kaartaa sillan yli ja putoaa sieltä veteen, niin moni droppaa polun viereiseen rinteeseen tai ylemmäs koivikkoon, jossa on paksuhko karheikko. Miksi? Säännöthän sallivat droppaamisen myös vesiesteen toiselle puolelle, väylälle, josta ei tarvitse edes lyödä veden yli. Siitä helppo nosto viheriölle ja puttaat bogia!

Entä kuinka hyvin tunnet tälle kaudelle muutetut säännöt, jotka ovat paljon pelaajaystävällisempiä kuin aiemmin voimassa olleet? Olen pitänyt puolenkymmentä kertaa leikkimielisen sääntötestin klubitapahtumissa ja huomannut muiden tavoin, että sääntötuntemuksemme ei ole kovin hyvä. Samanhan näkee kentälläkin. Ei tilanne Rönnäsissä ole varmaan yhtään sen huonompi kuin muillakaan klubeilla, mutta jos asenne golfiin on sellainen, että golf on kivaa, vielä kivempaa on kilpaileminen ja kaikkein kivointa on kilpailussa menestyminen, niin parannapa peliäsi (lue: tulostasi) paremmalla sääntötuntemuksella.

Toisessa klubi-illassa, jossa kapteenimme Juuso Ihalainen ja toimitusjohtajamme Kari Mattila kävivät läpi uusia ja vanhoja sääntöjä, oli paikalla noin yksi prosentti rönnäsläisistä. Seuratkaapa, josko he tekevät juuri sen ratkaisevan yhden, kahden tai kolmen lyönnin eron niihin, joiden sääntötuntemus on vieläkin huonompaa kuin lätkäleijonien maalintekotaito! Ja vielä yhteenvetona: Tunne säännöt, jotta voit hyödyntää niitä omaksi eduksesi!

Rami Holopainen

Blogi-kirjoitus – Juuso Ihalainen 21.5.2012 – SGR Kapteeni

Laatu ennen määrää
Lippu on nostettu, avauslyönti suoritettu ja kausi on näin virallisesti saatu käyntiin. Oli ilo pyöriä klubilla ja huomata iloisia ilmeitä sekä tietenkin myös päästä itsekin pelaamaan avajaiskisaa. Kierros oli kauteni toinen ja peli oli tuulisessa kelissä enemmän kuin iloista ja onneks myös suht kuosissaan.

Oli myös ilo huomata kuinka toimisto tarmokkaasti hommia hoitaa, ravintola hyvin palvelee ja kenttä on talvehtinut todella hyvin. Tästä ei voi tulla kuin hyvä kausi. Hyvästä alusta pitää heti kiittääkin Karia, Toffen ja hänen joukkojaan sekä Stigua, Mariaa, Outia ja Pekkaa sekä kaikkia jotka ovat työkseen tai vapaaehtoisesti tehnyt kaudestamme lennokkaan alun.

Itselläni moninaisia kiireitä riittää, elämä kuljettaa ja juoksuharrastus vie kauden alussa hieman aikaa (Kannattaa muuten seurata 2.6. Tukholman maratonin tulosluetteloa. Ollaankohan Karin kanssa selvitty maaliin tai jopa saavuttaneet tavoiteajan 3:33:33) , joten kierrosmäärät ei varmasti tule olemaan viime vuosien lukemissa. Nyt olenkin tämän vuoden teemaksi ottanut ”laatu ennen määrää” –ajattelun. Jokaiseen hetken on hyvä keskittyä, nauttia siitä ja tehdä se niin hyvin ja niin hyvällä fiiliksellä kuin voi vain tehdä. Suosittelen muuten kaikille muillekin – tulee hyvä olo 🙂

Nauttikaa peleistä, kirjoitelkaa kommentteja, antakaa uusia ideoita ja ottakaa tarvittaessa aina hihasta kiinni.

Näkemisiin viimeistään pe 18.5. klo 18:30 alkavassa klubi-illassa.

// Juuso

Kapteeni, Sea Golf Rönnäs