Raimo Holopaisesta kapteeni

Rami Holopainen Rönnäsin 17. kapteeni!

Sea Golf Rönnäsin hallitus valitsi eilisessä kokouksessaan seuran hallituksessa pitkään vaikuttaneen Raimo Holopaisen seuran 17. kapteeniksi. Rami on tällä hetkellä ”ulkomaan leirillä” Espanjan Aurinkorannikolla, josta hänet tavoitimme. Alla uunituoreen kapteenin ajatuksia.

Kiitos luottamuksesta! Lupaan toimia tehtävässäni ponnekkaasti aiempien kapteenien viitoittamalla tiellä. Uskoisin, että toimintani painopiste on kiteytettävissä seuraavaan viiteen teemaan, joita avaan myöhemmin tarkemmin jäsenistölle esimerkiksi jäsenlehdessä ja tarvittaessa kevään klubi-illassa:

1 Kunnioita kenttää

– jätä kenttä kierroksesi jälkeen vähintään samaan kuntoon kuin sen aloittaessasi

2 Kunnioita muita pelaajia

– anna lyönti- ja pelirauha, mutta ole mukana, ole esimerkillinen, pelaa sääntöjen mukaisesti!

3 Pelaa kaikkien kanssa

– eräs golfin rikkauksista on sen sosiaalisuus, uusien, mukavien ihmisten tapaaminen. Voit toki aina itse valita peliseurasi, mutta älä ”säätele”.

4 Kapteenin kierros

– avaan uusille jäsenille mahdollisuuden pelata ns. kapteenin kierros, jonka aikana annan sopivasti etiketti- ja sääntökoulutusta

5 Olen läsnä

– olen aina käytettävissä seuran tapahtumissa, kilpailuissa sääntöasioissa. Kysy, soita, meilaa – ja seuraa blogipalstaa!

Tapaamisiin klubilla ja viheriöillä!

Rami Holopainen
SGR:n kapteeni 2015-

GSM 044540 3232
rami@holarion.fi

Lue kaikki uutiset kategoriassa Ajankohtaista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*