Kuulumisia kaudelta 2014

Kauden 2014 kuulumisia

Kausi 2014 alkoi poikkeuksellisesti jo maaliskuun alkupuolella, kun kenttä avattiin 10.3. Aukiolopäiviä kertyi ennätykselliset 255, eli 8,5kk edestä.

Kentillä pelattiin kierroksia yhteensä hieman alle 30.000. Kierrosmäärä ei aukiolopäivistä huolimatta yltänyt aivan ennätykseen, sillä sateinen kesäkuu ja jopa hieman liian lämmin heinäkuu verottivat pelaajia parhaalta sesongilta. Tulot ja kulut toteutuivat kuitenkin suunnitellusti.

Kauden aikana valmistui klubitalon laajennusosa. Laajennusta, jossa on paikat lähes 100 hengelle, hyödynnetään etenkin erilaisissa kilpailu- ja yritystapahtumissa, mutta myös normaaleina pelipäivinä sesongin aikana. Laajennuksesta avautuu merimaisema 1. väylän yli ja varjoisatila pysyy miellyttävän viileänä myös helteellä.

Väylän 15. pidennyksen osalta saatiin tehtyä valmiiksi huoltotiet sekä tiialueiden rungot. Pitkän syksyn ansiosta myös tiialueiden kylvöt ehdittiin tekemään. Keväälle ja kesällä jäävät reuna-alueiden siistiminen sekä väylä- ja karheikkoalueiden kasvualustan asennus sekä kylväminen. Pidennyksen tarkempi käyttöönottoaikataulu selviää, kun nähdään miten pelialueiden kylvöt lähtevät kasvuun. Tarkemmin aikataulua voidaan tarkastella alkukesästä 2015.

Kenttää talveen valmistavat työt saatiin tehtyä syksyn aikana suunnitellusti. Golfkentän talvehtimisen kannalta parasta olisi kunnolla jäätynyt maa, jonka päälle sataa ruohoa suojaava lumikerros. Golfkentälle mahdollisesti vedettävistä hiihtoladuista tiedotamme myöhemmin lisää, mikäli lumitilanne latujen teon sallii.

Kauden 2015 suunnittelu on käynnissä. Pyrimme klubitalon laajennuksen myötä houkuttelemaan entistä enemmän erilaisia golftapahtumia Rönnäsiin. Mikäli Sinulla on tiedossa yritys tai muu taho, joka suunnittelee golftapahtumaa ensi vuodelle, vinkkaathan meille. Olemme mielellämme yhteydessä Rönnäsin puolesta.

Nyt Joulun jälkeen on aika kiittää kuluneesta kaudesta ja toivottaa pelaajille Hyvää Uutta Vuotta!

Koko Rönnäsin henkilökunnan puolesta kaudesta kiittäen,

Kari Mattila

Lue kaikki uutiset kategoriassa Ajankohtaista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.